Kauppakeskus Raahen Portin synnyttäminen Mettalanmäelle on vuosien aikana saanut farssin piirteitä. Mettalanmäen turbokiertoliittymässä Raahen Portti -nimellä varustettu viitta osoittaa juhlallisesti tyhjälle, pusikoituneelle tontille. 13 valmisteluvuotta ei ole riittänyt hankkeen toteutumiselle.
Tontti rakennettavaa kauppakeskusta varten varattiin alun perin jo vuonna 2007. Sen jälkeen varausta on jatkettu vähän kerrallaan. Yhteistoimintasopimus kauppakeskuksen kehittämisestä toteutusvaiheeseen solmittiin kaupungin ja perustettavan yhtiön kesken vuonna 2010, kymmenen vuotta sitten.
Reilut kaksi vuotta sitten Raahen Portin tontin varanneille oululaisille liikemiehille annettiin vuosi aikaa viedä hanke maaliin asti, vaikka varaajat pyysivät kahden vuoden lisäaikaa.
Nyt on kaksi vuotta vierähtänyt ja Raahen Portin liittymä johtaa edelleen pusikkoon. Nytkähdys oikeaan suuntaan on maanantaina Raahen kaupunginhallituksen käsittelyyn tuleva kauppakirjaluonnos, jossa 52 000 neliömetrin maa-ala vaihtaa omistajaa 450 000 eurolla.