Mainos

Ra­hoi­tus ja ta­lous­hal­lin­nan ke­hit­tä­mi­nen 2021

Yritykset ovat kokeneet kovia menneen reilun vuoden aikana. Yrityksiä ja liiketoimintaa seuraavat analyytikot ja media ennustivat kuitenkin huomattavasti suurempaa konkurssiaaltoa, kuin mikä on toteutunut.

-

Yritykset ovat kokeneet kovia menneen reilun vuoden aikana. Yrityksiä ja liiketoimintaa seuraavat analyytikot ja media ennustivat kuitenkin huomattavasti suurempaa konkurssiaaltoa, kuin mikä on toteutunut. Se ei tarkoita, että yrityksillä menisi Suomessa tai Euroopassa kovin hyvin. Nyt edessä oleva ”nousukausi” kestänee vain pari vuotta, eikä valtio eikä yritykset voi laskea tulevaisuuden suunnitelmiaan ainoastaan sen varaan. Miten sitten yritykset voivat kehittää toimintaansa tulevaisuutta kohtaan, ja miten ennen kaikkea suomalaiset pienyritykset, yhden tai kahden hengen yritykset voivat sopeutua nykyiseen toimintaympäristöön.

Suomessa on puolet kaikista yrittäjistä yksinyrittäjiä, yli 182 000. Yksinyrittäjien kasvu on ollut huima, koska vuosituhannen alussa heitä oli vain 123 000. Yksi tärkeimmistä syistä tälle kasvulle on isompien yritysten toiminnan lopettaminen ja siitä syntyvät uudet yritystoiminnat. Samoihin aikoihin lisääntyi niin yksityishenkilöiden kuin yritysten rahoitusmahdollisuudet. Vuosiin ei ole tarvinnut välttämättä mennä pankkiin hakemaan yritysrahoitusta tai lainaa, kun markkinoille avautui lainoituspalveluita, joita nyt 2020-luvulla on paljon tarjolla. Nykyään vaan näiden lainoitus- ja rahoituspalveluiden päälle on tullut uusia palveluita, joissa esitellään ja verrataan lainoja, palveluja kuten Sambla.

”Me aloitimme yritystoiminnan ostamalla olemassa olevan yritystoiminnan 2015 ja aloitimme omalta osaltamme aivan alusta opettelemalla uuden alan”, kertoo Mikael Pitkänen mainosteippaamo Omalogosta.

”Alussa kaikki ei ollut helppoa ja yritys joutui ottamaan rahoitusta ja hoitamaan yrittäjän omia lainoja uudestaan. Siihen auttoi nämä netin palvelut ja lainojen yhdistäminen."

Verkkopalvelut ja niiden kehittyminen

Esimerkkinä oleva Sambla syntyi Ruotsissa 2014 ja on kasvanut siitä naapurimaihin ja tänne Suomeen. Tämä on yksi monista verkkopalveluista, jotka ovat tulleet kilpailemaan perinteisten pankkien kanssa rahoitusmarkkinoille. Näiden rahoituspalveluiden tulo markkinoille ei ole sama asia kuin pikavipit. Yrityksille ja yksityisille suunnatut rahoituspalvelut toimivat aika lailla kuten perinteiset pankit, mutta verkossa. Tämä on pakottanut myös pankit kehittämään verkkoliiketoimintaansa ja nykyään käytännössä kaikki laina-asiat pankissa kuin pankissa hoidetaan verkkopalveluiden kautta. Samblan tyyliset palvelut tuovat tähän sen vertailun, eli asiakkaalle on mahdollista verrata useita saatavilla olevia lainoja.

”Menneet kuukaudet ovat meille olleet liiketoiminnallisesti haasteellisia. Tämä on johtanut rahoitusjärjestelyihin myös omassa elämässä ja tällaiset vertailupalvelut ovat olleet hyvä lisä siinä suunnittelussa ja kartoittamisessa”, kertoo yrittäjänä toimiva Kari Oksanen Omalogo Oy:stä.

”Minulla omien lainojen paketointi toi selkeitä kuukausisäästöjä omassa elämässä ja vähensi sen puolen stressiä ja antoi samalla lisäenergiaa yritystoiminnan puolelle. Olemme siellä tehneet aika lailla kuten tämä Sambla, eli kaikki palvelut ovat pitkälti saatavissa online, eikä meillä ole töissä myyjää, meitä on vain me kaksi.”

Verkkopalveluiden kehittyminen lainamarkkinoilla on tuonut käytännön tasolle sen, että erilaisia lainoja on sekä yksityishenkilöille että yrityksille helpommin ja nopeammin saatavilla. Siinä missä ennen saattoi maksaa liian suuria korkoja tai lainan hoitokuluja, tällaiset verkkoon tulleet vertailupalvelut ovat laskeneet myös näiden kustannusten summia.

Laina ja oma arki

Suomessa kotitalouksien velkaantumisaste on ollut kasvussa yhtäjaksoisesti koko 2000 luvun. Viimeksi kotitalouksien velat vähenivät selkeästi oli ajanjakso 1985-2000, jolloin velkojen korotkin lähtivät jyrkkään laskuun. Tilastokeskus ja Suomen pankki ovat laskeneet, että esimerkiksi 1975 kotitalouksien velka oli 38,5 % käytettävästä tulosta, kun se 31.12.2020 oli 132,7 %! Tilastot kertovat nykyaikaisen yhteiskunnan toimintatavoista, jotka ovat tällaiset kaikilla aloilla. Siinä missä valtion velka kasvaa, sama tapahtuu myös kotitalouksilla ja yrityksillä. Tämän tilastollisen faktan valossa Samblan tyyliset lainavertailut ja laskelmat tuovat kaikille lisätyövälineen omien lainojen uudelleen järjestelylle. Jos saatavilla on työvälineitä, joilla nopeasti ja vaivattomasti saa omasta arjesta turhia kuluja pois, niin siksi tuhannet suomalaisetkin ovat näin tehneet.

Suomi-Ruotsi maaottelu

Samalla kun tällaiset uudet verkkopalvelut ovat tulleet markkinoille, ja rahaliikenne ja maksuliikenne ovat nopeutuneet, on mediassa lisääntynyt keskustelu myös suomalaisten ja ruotsalaisten eroista myös finanssimielessä. Se, että ruotsissa on enemmän isompia yrityksiä kuin Suomessa tulee esille myös yksityishenkilöiden sijoitusmäärissä.

2014 suomalaisilla oli noin 33 miljardia osake- ja rahastosijoituksia. Nyt 2019 niitä oli reilut 39 miljardia euroa. Tämä saattaa kuulostaa isolta, mutta suomalaisilla oli vuonna 2016 keskimäärin 54 000 sijoitusvarallisuutta, mutta ruotsalaisilla 133 000 euroa. Ruotsalaiset ovat jo vuosikymmeniä säästäneet ja sijoittaneet enemmän ja aktiivisemmin kuin suomalaiset. Suomalaiset sijoittavat enemmän omistusasuntoon ja oman elämän omistuksiin, kun vastaavasti ruotsalaiset enemmän osakkeisiin ja rahastoihin. Tässäkin tapauksessa on menossa eräänlainen maaottelu.

Oman taloudenhallinta

Arjen nopeutuminen on tuonut sekä yksityistalouksiin että yrityksille sekä lisää työkaluja niin myös lisää haasteita taloudenhallintaan. Kaiken toimiessa nykyään mobiilisti on taloudenhallinnasta tullut käytännössä myös paikkariippumatonta ja jopa pienyritysten kirjanpito ja kuittien hallinta voidaan tehdä mobiilisti. Myös yksityistaloudet voivat nykyään helpommin budjetoida omaa arkea ja seurata sijoituksiaan ja lainojaan täysin mobiilisti sovellusten kautta. Onkin suositeltavaa, että jokainen älypuhelimen käyttäjä tekee tällaisen oman talouden seurantasuunnitelman ja kenties jopa suunnitelman tulevaisuutta ajatellen.