Riikka Vää­rä­läl­le voitto Raahen sa­li­ki­sois­sa

Raahelaisnyrkkeilijät pääsivät vaihtamaan iskuja lauantaina kotimaisemissa.

Raahen Nyrkkeilijöiden Riikka Väärälä iski lauantaina ansaittuun voittoon kotikehässä. Anna Kivilompololle ei löytynyt kisavastustajaa, mutta hän pääsi kuitenkin kehään harjoitusottelun myötä.
Raahen Nyrkkeilijöiden Riikka Väärälä iski lauantaina ansaittuun voittoon kotikehässä.
Raahen Nyrkkeilijöiden Riikka Väärälä iski lauantaina ansaittuun voittoon kotikehässä.
Kuva: Roy Viitanen

Raahen Nyrkkeilijöiden Riikka Väärälä voitti seuransa salikisoissa rovaniemeläisen Minna Väisäsen puhtaasti tuomariäänin 3–0. Kesän sairastelujen aiheuttama lajitreenitauko ei kehässä näkynyt.

– Tosi hyvä henkinen valmistautuminen ja halusin näyttää itselleni, että vielä lähtee, Väärälä kommentoi.

Riikka Väärälä ja Minna Väisänen ovat otelleet useampaan otteeseen vastakkain. Voittoja on molemmilla. Väärälä lähti tällä kertaa kehään selvästi voittamaan ottelua.

– Olen alkanut psyykkaamaan itseäni eri tavalla ja panostanut siihen paljon. Siihen on tullut kehitystä, Väärälä kertoi.

Riikka Väärälän kauden päätähtäin on kevään SM-kisoissa. N51-sarjassa mahdollisuudet jopa kultaa ovat olemassa, kun sarjaa monta vuotta hallinnut Satu Lehtonen siirtyi ammattilaiseksi.

Kehässä otteli myös Raahessa nyrkkeilyoppinsa saanut Lorik Haliti. Kesällä Järvenpäähän muuttanut Haliti kohtasi elokuussa C-nuorten EM-kisoissa Suomea edustaneen Miska Leikmanin.

– Aivan mahtava ottelu. Kova taistelu ja voitto meni kyllä oikealle, Haliti kertoi 0-3 pistetappion jälkeen.

Lorik Halitin tavoitteena on kauden aikana kohdata sama vastustaja SM-kehässä ja silloin on revanssin vuoro. Tavoitekin siintää maan rajojen ulkopuolella.

– Sitten minä voitan ja menen EM-kisoihin, Haliti sanoi.

Raahen Nyrkkeilijöiden B-juniori Anna Kivilompololle ei löytynyt vastustajaa viralliseen kisamatsiin, mutta kehään hän pääsi silti. Harjoitusottelussa vastassa oli yleisen sarjan oululainen Eeva Lätti.

– Tosi hyvältä tuntui nyrkkeillä. Kova vastustaja oli, jolla on aikuisten sarjasta SM-pronssia, Kivilompolo kertoi.

Anna Kivilompolon ongelma pohjoisessa on sopivien vastustajien puute. Kisaintoa kyllä kehään nousemiseen löytyisi.

– B-tyttöjä ei ole kovin paljon. Monesti ottelen eri painoluokassa olevan kanssa, Kivilompolo sanoi.

Nyrkkeilykehään Anna Kivilompolo nousi Eva Wahlströmin treenivideon innoittamana.

– Pitkään mietin, että pitäisi aloittaa joku harrastus. Näin Wahlströmin videon netissä ja näytti siistiltä, Kivilompolo sanoi.

Raahen Nyrkkeilijöistä kehässä iskivät myös D-pojissa Jesse Luoto ja C-pojissa Behar Dullovi. Molemmille tuloksena oli pistetappio 1–2 lukemin.

Raahen Nyrkkeilijöiden salikisat iskettiin Raahelassa. Paikka oli tunnelmaltaan hyvä ja jatkossakin varteenotettava vaihtoehto kisapaikaksi.

– Ajateltiin, että miten saadaan tänne järjestettyä. Aikaisemmin oli kielletty, että ei saada tulla. Ainoa miinus on, että ei oikein saada yleisölle istumapaikkoja, Raahen Nyrkkeilijöiden Jouni Sipola kertoi.

Kotikisoissa Raahen Nyrkkeilijät iskivät kapealla materiaalilla. Enemmänkin nyrkkeilijöitä olisi, mutta varsinkin miesten puolella sairastelut ja työesteet ovat haitanneet valmistautumista otteluihin.

Tulokset:

Salikisat 21.9. Raahelassa:

D-39 kg Marcus Mäkinen YRe–Jaakko Juusola KiNK 3–0, A-75 kg Manne Mäki RoRe–Taito Långström KemPy 3–0, D-36 kg Sebastian Autio KiNK–Jesse Luoto RaNy 2–1 ja C-63 kg Miska Leikman JTN–Lorik Haliti AKT 3–0.

N-51 kg Riikka Väärälä RaNy–Minna Väisänen RoRe 3–0, 75 kg Arto Pesonen ReiVo–Arvi Hyvönen LaLu 3–0, C-57 kg Hussein Mohammadi SWE–Jimi Tynkkinen ReiVo 3–0, C-48 kg Durara Awdishou KiNK–Behar Dullovi RaNy 2–1, B-63 kg Elias Nasi SWE–Aapo Tauriainen IUV 3–0, 69 kg Yousef Kalash SWE–Andreas Harlin SWE 3–0 ja 81 kg Joona Roth KajKu–Lasse Kourula KeI 2–1.