21-vuotias hyökkääjä Ville Sippala voitti tällä kaudella RS-kiekkokisan. Hän kukisti kakkoseksi jääneen Ville Kuorilehdon neljällä kiekolla. Kaikkiaan kiekkoja jaettiin neljälletoista pelaajalle. Raahe-Kiekon II-divisioonajoukkueessa ensimmäistä kauttaan pelaava Sippala oli otettu kiekkokisan voitosta.
– Kyllä tällainen tuntuu aina hyvältä, Sippala hymyilee.
Sippalan kausi on ollut hyvin duurivoittoinen. Pienikokoinen hyökkääjä teki runkosarjan 23 ottelussa 17 maalia ja antoi saman verran syöttöjä. Hän oli joukkueensa sisäisen pistepörssin kakkosena, tosin tehopinnoja oli saman verran kuin Ville Kuorilehdolla, jolla oli kuitenkin kolme maalia enemmän.
Mutta täysin tyytyväinen Sippala ei omiin otteisiinsa ole.
– Oli kauden aikana huonojakin hetkiä. Pisteitä olisi voinut tulla paljon enemmänkin, mutta kokonaisuus oli ihan hyvä.
Raahe-Kiekko aloittaa tämän kauden tärkeimmät pelinsä perjantaina välierien ensimmäisellä osaottelulla Tornion IHC:tä vastaan. Samaa porukkaa, joka juotti raahelaisille viime keväänä samaisessa vaiheessa karvasta kalkkia. Sitä ei kuitenkaan joukkueessa enää muistella.
Raahe-Kiekko voitti runkosarjan, joten nyt sitä voidaan pitää lohkonsa suurimpana ennakkosuosikkina. Tosin kakkoseksi tullut Limingan Kiekko sai kasaan saman verran sarjapisteitä.
– Hyvät pelit on varmasti tulossa, eikä me oteta mitään ennakkosuosikin paineita. Pekkala (Tomi) on sieltä mainitsemisen arvoinen kaveri, Sippala kehuu TIHC:n entistä liigakiekkoilijaa.
Myös Raahe-Kiekon valmentaja Arto Ylisaari varoittelee torniolaisten vaarallisuudesta. Raahe-Kiekko joutuu antamaan parastaan, mikäli se mielii finaaleihin.
– Meillä on vastassa yksi sarjan parhaista hyökkäyskalustoista. He kyttäävät virheitä, eli meille on tärkeää oma virheettömyys kiekollisena. Pitää ajatella puolustusvalmiutta, ettei ainakaan lahjoiteta tilanteita. Jäähyttömyys on myös aika isossa roolissa, sillä niillä riittää taitoa ylivoiman pyöritykseen, valmentaja korostaa.
Lohkon välieräjoukkueista vain Raahe-Kiekko ja Sotkamon Kiekko ovat ilmoittaneet halukkuutensa nousta Suomi-sarjaan. Ylisaari vakuuttaa, että se on raahelaisilla ehdottomasti tähtäimessä.
– Olemme valmiita menemään päätyyn asti.
Palataanpa vielä RS-kiekkokisan voittajaan. Raahelaislähtöinen Sippala lähti 16-vuotiaana kaverinsa Niko Ervastin kanssa Porin Ässien kiekkoperheeseen. Ässien eri junnujoukkueissa Sippala viihtyi viisi kautta, kunnes palasi tälle kaudelle Raaheen.
Nuorukainen olisi voinut ikänsä puolesta pelata vielä tämän kauden Ässien nuorten liigajoukkueessa, mutta Raaheen paluu tuntui sopivammalta vaihtoehdolta.
Sippala haluaisi tehdä jääkiekosta jonain päivänä itselleen ammatin, mutta hän ei ota siitä turhia paineita.
– Ihan mennään sinne, mikä näyttää hyvältä. Suunnitelmat ovat avoimet. Jos tulisi hyvä paikka lähteä tekemään, mitä rakastaa, kyllä lähtisin.
RS-kiekkokisan tulokset: 1. Ville Sippala 17, 2. Ville Kuorilehto 13, 3. Atte Junnila 10, 4. Joni Suominen 8, 5. Aleksei Lapsin 5, 6. Eetu Eskola 5, 7. Dmitri Rozanov 4, 8. Tuomas Lohtander 4, 9. Kalle Sippala 3, 10. Juho Tarkka 3, 11. Mikko Taari 3, 12. Sami Ekoluoma 1, 13. Roni Haaraniemi 1, 14. Mikko Vainikka 1.