Saaristokatu 8 B -tontilla seisoo osin 1700-luvun puolella rakennettu talo. Nykyiset omistajat ostivat sen Anna Turpeenojan perikunnalta vuonna 2000. Talo oli ollut asumattomana 20 vuotta. Siinä ei ollut vesijohtoa eikä viemäriä, sähköt oli katkaistu.
Talo on rakennettu korkealle kivijalalle, joten alimmat hirret olivat kunnossa. Katto oli vuotanut ja sen takia esimerkiksi kamarin katto romahti alas. Uusi katto on rakennettu veistetyistä hirsistä vanhaa mukaellen. Keittiössä sen sijaan on alkuperäinen katto. Yksi seinä oli lahonnut ja se piti rakentaa kokonaan uudestaan vanhoista hirsistä. Talossa lienee ollut alkujaan kaksi huonetta. Kolmas huone on rakennettu myöhemmin.
Lattioista poistettiin kahdet korkkimatot, seinissä oli monta kerrosta tapettia, yhdessä jopa 13 kerrosta. Kun seinän ja lattian väliin oli talon eläessä tullut rako, sitä oli tiivistetty. Tilkkeenä oli käytetty kaikkea tilkkeeksi sopivaa - muun muassa kottikärryllinen nailonsukkia.
Kakluunit ovat alkuperäiset. Huonokuntoisen savupiipun tilalle on muurattu uusi. Taloa lämmitetään enimmäkseen puilla ja siinä tarkenee hyvin kovillakin pakkasilla. Varalle on asennettu sähköpatterit. Talossa on keittiö, olohuone, kamari, kirjasto ja wc, kaikkiaan 75 neliötä.
Piharakennukset olivat niin huonossa kunnossa, että ne piti purkaa. Uusi piharakennus on entisen kokoinen ja perinteisen rakennustavan mukainen. Siellä on ateljee sekä sauna ja kodinhoitohuone.