Severi Piis­pa­nen siir­ty­mäs­sä PattUun

Kolme uutta pelaajasopimusta odottaa julkistamista, kunhan kausi on ohi.

Alajärven Ankkureita tällä kaudella edustanut Severi Piispanen pelaa Raahen Seudun tietojen mukaan ensi kaudella Pattijoen Urheilijoiden superpesismiehistössä. Hän on tiettävästi solminut jo sopimuksen seuran kanssa.

PattUn manageri Jari Suonvieri ei vahvista eikä kiellä asiaa.

– En kommentoi tässä vaiheessa.

Piispasen lisäksi PattUun on siirtymässä kaksi muutakin uutta pelaajaa, mutta kumpikaan ei Raahen Seudun tietojen mukaan kuulu sarjan tähtikaartiin, joten puheet Tuomas Jussilasta ja Sami Haapakoskesta voidaan ainakin tässä vaiheessa unohtaa.

Suonvieri myöntää, että joukkueeseen tulee kolme uutta pelaajaa, mutta nimiä hän ei vielä kerro.

– Tarkoitus on julkistaa kerralla koko joukkue. Kunhan saadaan tämä kausi ensin pakettiin, ratkeavat sitten loput kuviot, Suonvieri kertoo.

PattUn joukkue alkaa olla kolmen uuden pelaajan myötä kasassa. Pelaajasopimuksia on siten jo 15.

Manageri myöntää, että neuvotteluja käydään toki edelleen.

– Ei sanota vielä, että joukkue on siinä, mutta aika lähellä sitä ollaan, Suonvieri myöntää.

Pian 22 vuotta täyttävä Piispanen on Nurmon Jymyn kasvatti. Hän on pelannut uransa aikana myös muun muassa Manse PP:n ykköspesisjoukkueessa.

Piispanen pelasi tällä kaudella etenijänä ja vaihtajana. Ulkona pelipaikka löytyi polttolinjasta.

Piispanen toi 30 ottelussa 19 juoksua ja keräsi 118 kärkilyöntiä.