Nimi on bändille keino erottua muista soittoporukoista. Yleensä se myös jotenkin viittaa esitettävän musiikin tyyliin.
Raahelais-vihantilais-siikajokinen ShockBalls sokeeraa sopivasti jo nimellään.
Kun vielä miehet kertovat musiikkinsa liikkuvan jossakin Motörheadin–Peer Güntin tyylisessä maastossa, odotukset ovat hyvänlaisessa tapissa.
Esikoissinkku julkaistiin vappuviikolla ja kesän keikkojen jälkeen soittolättyjä on tarkoitus prässätä lisää.
Leppoisat, rauhalliset ja omien sanojensa mukaan merkillisen komeat miehet ansaitsevat piponnoston siitä, että musiikki on täysin omakätistä. Covereita ei soiteta.
Sävelet ja sanoitukset ovat basisti Timo Pohdon käsialaa, sovitukset rakentuvat porukalla Myllymäen koulun treenikämpällä.
Ensimmäisen keikkansa bändi soitti vuosi sitten Blues Moonissa. Palaute oli silloin ja on ollut siitä lähtien kannustavaa.
–Aika hyvää palautetta saatiin. Ovat sanoneet, että meidän pitäisi kouhottaa enemmän Facebookissa, rumpali Petri Kotila naurahtaa.
Ahkeralla viikottaisella treenitahdilla harjoitteleva bändi on sopusointuinen kokonaisuus.
–Jokainen antaa biiseihin 25 prosenttia. Kaikki ovat lunkeja tyyppejä, eikä olla saatu edes väittelyä aikaan. Visio on yhteinen. Haluamme soittaa juuri tämäntyylistä musiikkia, Pohto sanoo.
Väännöt on väännetty edellisten kokoonpanojen kanssa, nyt keskitytään asiaan ja pysytään siinä.
Tyypillistä on, että kun Pohto esittelee uuden biisiraakileen, keppimiehet aloittavat hinkkaamisen ja Kotila odottelee kärsivällisesti kapuloineen. Kun rakenne alkaa saada muotoa, otetaan rummut mukaan.
–Tähkävuoren Pekka opetti aikoinaan peruskompin, toteaa Kotila, Vihannin kasvatti, kuten Vääräläkin.
Biisimateriaalia on jo 17 kappaleen keikkasetin verran ja lisää pukkaa. Esityskieli on englanti, koska ei se oikein voi olla mikään mukaan.
On eri asia soitella treeniluolassa kuin mennä yleisön eteen.
ShockBallsin miehet nauttivat keikkailusta, eikä heillä ole siitä mitään ruusuisia kuvitelmia. Livetilanne on kuitenkin kaiken suola ja sokeri.
–Olen tykännyt keikkailusta. Siksihän sitä soittaa, että pääsee esiintymään, sillä silloin itsekin syttyy, Väärälä toteaa.
Tunne on mahtava, kun yleisö lähtee mukaan. Perusjörrikkä muuntuu toiseksi ihmiseksi.
–Yleisölle soittaessa saa päästää itsensä irti, vapautua, Kotila toteaa.
Kitaristi Matti Väärälää bändikaverit luonnehtivat uraauurtavaksi ja hyvin lahjakkaaksi soittajaksi.
Laulaja Marko Niskala on toisten mielestä niin ikään lahjakas, komean raspiäänen omaava mies.
–Arvostus on kova Markoa kohtaan. Hän teki kovan työn ottamalla keikkasetin lyhyessä ajassa haltuun, Pohto sanoo.
Rumpali Petri Kotilaa kiitellään hyvästä rytmitajusta ja näkemyksestä.
Basisti Pohtoa kaverit kehuvat loistavan rauhalliseksi ja hyväksi biisintekijäksi ja varmaksi bassoksi.
–Jos Timon kanssa ei pärjää, on syytä katsoa peiliin, Kotila summaa.
ShockBalls keikalla seuraavan kerran 10.6. Kärsämäen Jones Barissa ja Pattijoen FunPubissa 8.7.
Kuuntelussa esikoissinkku High Heels
70–80-lukujen rockperintöön nojaava ShockBalls ei kavahda kliseitä.
Esikoissinkun kaksi biisiä High heels ja Ace up my sleeve kertovat korkeista koroista ja ässästä hihassa. Se sopii tyyliin, jonka soundimaailmassa ei kannata kovin syviin syntyihin upota.
Timo Pohdolle ei tarvitse biisinkirjoittamisen perusteita opettaa. High heels lähtee liikenteeseen sivuilleen vilkuilematta. Kitarat toimivat, rumpu-basso-ydin sytkii kokonaisuutta rakentavasti eikä sooloissa mennä simppeleintä reittiä.
Ace up my sleeven melodiakulku jää samantien päähän. Kansaa on hyvä välillä hakata päähän tasaisen varmalla biitillä ilman kikkailua.
Marko Niskalan raspi kuulostaa levyllä kesymmältä kuin livenä, mutta siihen uskoo.
Jostakin on aloitettava ja ShockBalls aloittaa tästä. Bändille on helppo toivoa armotonta keikkaryttyytystä. Ja jonkunhan se on näillä leveyksillä perittävä legendaarisen Gobrankin mantteli...
