Siikajoen Vuoden yrittäjänä 2022 palkittu Arttim Oy on kasvanut vuodesta 2004 varsin huimasti.
Toimitusjohtaja Tuomas Parttimaa muistelee lähtöruudussa olleen ajatuksena lähteä kiertämään maakuntaa ja korjaamaan koneita. Varusteluun riitti alkuvaiheessa pakettiauto ja työkalupakki.
Tällä arsenaalilla ei kestänyt kuin vuosi–pari, kun työntekijöitä piti alkaa palkata ja työt alkoivat suuntautua kohti teollisuuden kunnossapitoa.
– Ensin tehtiin alihankinnan alihankintaa ja sitten kunnossapitotöitä suoraan yrityksille ja isommille toimijoille, Parttimaa kertoo.
Yritys sijaitsi tuolloin ja sijaitsee tänäkin päivänä Tuomiojan kylällä.