SM-ki­saa­jat jäivät kar­sin­toi­hin ja al­ku­erään

Finaalipaikat jäivät haaveeksi Kalevan Kisoissa. Nuoret voittivat piirinmestaruuksia Oulussa.

Ensimmäisenä raahelaisista yleisurheilijoista Lappeenrannan Kalevan Kisoissa radalle asteli Eveliina Bogdanoff. Kuivasjärven Auraa edustavan Bogdanoffin perjantainen 100 metrin aitojen alkuerä jäi kesken.

– Lähti alusta asti menemään juoksu pieleen ja jäi kesken. Nilkkaa vaivannut tulehdus ei meinaa parantua, valmentaja Pekka Bogdanoff kommentoi suoritusta.

Lauantaina finaalipaikkaa yritti naisten seipäässä Saloisten Salaman Emilia Tuomaala. Karsinnoissa ylittyi 330 ensimmäisellä yrityksellä. Korkeudesta 345 Tuomaala pudotti kolmesti.

– Olisi voinut mennä tänään enemmän. Oli ihan hyviä hyppyjä 345:stä, Tuomaala kertoi.

Finaalipaikka olisi vaatinut jo kovaa venymistä. Emilia Tuomaala on hypännyt ulkoradalla 350 ja finaaliin lauantaina vaadittiin 365:n ylitystä. 17-vuotiaan urheilijat tavoitteet ovat enemmän tulevan viikonlopun kisoissa.

– Ensi viikonloppuna on oman ikäluokan SM-kisat. Jos siellä menisi vähän paremmin, Tuomaala sanoi.

Lappeenrannan Kimpisen kentällä finaalipaikkaa lauantaina tavoitteli myös Raahen Vesan kiekonheittäjä Mikko Martinmäki. Kauden parhaastaan yli neljä metriä jäänyt Martinmäki sai vasta kolmannella heitolla tuloksen 45,12. Finaaliin olisi vaadittu lähes 48 metrin kiekkokaarta.

Viikonloppuna yleisurheiltiin myös nuorten kilpailijoiden toimesta Oulussa kisatuissa Pohjois-Pohjanmaan sisulisähuipentumassa. Lauantaina Saloisten Salaman Saara Rahlan voitti T12-sarjan pituuden ja oli 60 metrillä toinen. Salaman Henna Saarenpää oli pituudessa kakkonen ja kiekossa ykkönen sekä 60 metrillä neljäs.

Lauantain kolmas sarjavoittaja oli T11-sarjassa kiekkoa pisimmälle heittänyt Sylvi Komulainen. T11-sarjan pituudessa neljä hyppääjää saavutti tuloksen 3.51. Toiseksi parhaan tuloksen vertailussa Raahen Vesan Kiia Kellola oli heikoimmilla ja jäi kuudenneksi.

Sunnuntaina Saara Rahlan voitti sekä 60 metrin aidat ajalla 11,02 ja 200 metrin sileän ajalla 30,64. P14-sarjan seipäässä Petteri Tuomaala yritti uutta ennätystä 360, mutta voittotulokseksi jäi 345.

Sylvi Komulainen heitti sunnuntaina keihästä T11-sarjan voittoon ja Kiia Kellola nakkasi keppiä sarjassa hopealle.

Sisulisähuipentumassa kilpailivat myös Raahen Vesan Jaspar Kellola (P9), Sanni Komulainen (T9) ja Nea Hyväri (T9).

Kolmikko oli lajeissaan kymmenen joukossa, mutta mitalit jäivät tällä kertaa saavuttamatta.