Sofia Franzen, myöhemmin Lybecker, (1816-1847) oli aikansa valistuneita naisia. Paikkakunnan mamsellien opetuksen lisäksi varakkaan neitosen maailmankuvaa oli avartanut kolme Tukholmassa vietettyä vuotta. Hän oli vakuuttunut siitä, että vähävaraiset naiset tarvitsevat opillista sivistystä ja jonkinlaisen ammattitaidon selviytyäkseen vaikeuksista, joita elämä toi tullessaan. Kun naisella oli taito tehdä kauniita käsitöitä, hän pystyi tarvittaessa elättämään perheensä.
Sofian unelma köyhien tyttöjen koulusta toteutui vuonna 1844. Koulu toimi aluksi vuokratiloissa. Sofian sisar Helene Bergbom lahjoitti miehensä kanssa Reiponkadulta ostamansa talon Lybeckerin koulutiloiksi vuonna 1859. Taloa kutsutaan nykyään Sofian taloksi.
Lindmanin tytöt
Jos oli Sofialla kanttia toteuttaa unelmansa, oli sitä myös merimiehen leski Kaisa Lindmanilla. Kun aviomies kuoli merillä, hän jäi yksin huolehtimaan neljästä lapsesta. Hän hankki perheelleen elantoa välityskauppiaana kuljettaen kauppiaiden tavaroita hevosella Sisä-Suomeen, aina Nurmekseen ja Sortavalaan saakka. Hänen täytyi olla topakka täti, että selvisi pitkillä korpitaipaleilla. Lisäksi hänellä täytyi olla hallinnassaan jonkinlainen luku-, kirjoitus- ja räknäystaito. ”Miten hyvä olisi ollut saada enemmän kouluoppia”, tiedetään Kaisan pohtineen. Ajatus tyttäriensä koulutuksesta kypsyi hänen mielessään.
Mamsellit pitivät koulujaan vuokratiloissa ja kun Kaisa sai tietää uuden koulumamsellin tyttärineen saapuvan Raaheen, hän tarjosi kahta huonetta vuokralle. Hän järjesti asiat niin, että hänen isoimmat tytöt saivat koulutusta huushollihommia vastaan. Naapurit naureskelivat, että ”Lindmanska se kouluttaa tytöistään pappeja”.
Turhaan ei tyttöjen koulutus mennyt, sillä Lindmanin sisarukset pääsivät työskentelemään Lybeckerin tyttökoulun ensimmäisinä opettajina: Susanna vuosina 1844-1851, Elisabeth vuosina 1851-1870.
Väävistoolin valtiatar
Lybeckerin koulua vuosikymmenet johtanut Olga Kristiina Sarkkila (1872-1964) oli seppämestari Juho Sarkkilan tytär. Hän oli saanut taidon käsitöihin verenperintönä. Hän meni Lybeckerin käsityökouluun saatuaan päästötodistuksen Raahen ylemmästä kansakoulusta vuonna 1886. Hän oli epätavallisen lahjakas kudonnassa.
Seppä Sarkkila oli aika edistyksellinen, sillä perheen lapset koulutettiin. Poikien ei ilmeisesti edellytetty jatkavan isän ammattia, sillä isän loppuvuosina oli jo nähty laivaliikenteen hiljeneminen ja sepän töiden väheneminen.
Olga aloitti työuransa Kullaalla Hjalmar-veljensä taloudenhoitajana. Veli työskenteli Leinebergin tehtaan kirjanpitäjänä. Pian hänet pyydettiin tehtaan kansakouluun käsityönopettajaksi. Veljensä kannustamana hän pyrki ja pääsi vuonna 1891 opiskelemaan Hämeenlinnaan Wetterhoffin Työkoulun opettajaosastolle. Kesäkuussa 1892 hän oli valmis käsityökoulunopettaja.
Lybeckerin käsityökoulun pitkäaikainen johtajatar neiti Sofia Mathlin erosi tehtävistään vuonna 1895 oltuaan toimessaan yli kaksikymmentä vuotta. Vuodesta 1896 lähtien Olga hoiti tätä virkaa. Oppilaista huomattava osa oli merimiesten tyttäriä. Kouluun tulijan oli esitettävä maine- ja varallisuustodistus. Myös avioliiton ulkopuolella syntyneitä oli useita.
Oppilaat muistavat, että Olga oli vaativa ja tarkka opettaja, mutta osasi antaa palautetta positiivisella tavalla. Olgalla oli myös hauskoja sanontoja, joilla höysti opetustaan. ”Opettaja Sarkkila oli hirviän tärkiä näkönen ja jämpti, mutta jakso aina olla hirviän ilonen, en muista, että se ois koskaan suuttunu.” muistelee yksi oppilas.
Olga Sarkkila pyysi johtokunnalta eroa opettajan tehtävästään vuonna 1945. Hän oli tuolloin 73-vuotias. Hän eli 92-vuotiaaksi. Elämänsä viimeisinä vuosina hän kirjoitti muisteluksiaan jälkipolvia varten.
Uusi koulurakennus
Lybeckerin opisto on toiminut uusissa tiloissa vuodesta 1984. Sofian Talo on taiteilija Pertti Vuoren työtila ja ateljee. Yhdessä huoneessa on pieni koulumuseo.
