Cortenkatu on Raahen vanhimpia katuja ja sitä pitkin on vuosisatojen kuluessa vaeltanut monenlaista kulkijaa. Eero Permi kertoo mainiossa Suomen helemi -kirjassaan kummitusakasta, joka 1800-luvun puolella haahuili Katinhännässä varsinkin Cortenkadun höyteillä.
Oli synkkä lokakuinen iltamyöhä ja tornivahti oli lyönyt kymmenen lyöntiä triangeliin. Hän huomasi, että hirviän pitkä nainen ilmestyi tapulin takaa, jatkoi matkaansa Cortenkatua alas ja kääntyi Rantakadulle. Sinne se sitten katosi.
Kummitusakan oli havainnut myös Konna Branderin asiapoika, kun hän sattui seisoskelemaan Branderin kulmassa. Poika oli pinkassu akan perään, muttei uskaltanut kovin kauas yksinään mennä, vaan palasi takaisin kertomaan asiasta väenpirttiin, jossa sattumalta yöpyi myös talonpoikia.
Pari iltaa myöhemmin kummitusakan oli varmuudella nähnyt Sipin Kustaava tullessaan iltasella maitoreissulta Kokkareelta, josta hän haki tinkimaitoa. Hän oli joutenpäiten jäänyt Kokkareelle istuskelemaan ja raataamaan ennen kuin lähti kotimatkalle. Kun hän kääntyi porttikongista rotuvaarille, hän huomasi, kun Hortlingin ikkunan alla kuuhisteli hirviän pitkä nainen.
Hortlingeilla sattui juuri silloin kyläilemään povari Haltun Friike. Talossa asui hyyryllä kauppakoululaisia, joille Friike povasi korteista. Seinän takaa alkoi yks kaks kuulua kahinaa ja hivutusta. Ja voi kauhistus, ikkunan yläruudusta tirkisteli sisälle vanhan akan naama. Jestas sentään! Hyvä, ettei porukka saanut slaakia. Siinä samassa naama katosi. Säikähdyksestä toinnuttuaan väki ryntäsi pihalle, mutta eihän siellä mitään näkynyt.
Seuraavina iltoina kummitusakka kylvi kauhua Katinhännässä. Matlinskakin oli laittanut rullakartiinit ikkunoihin. Lapset eivät uskaltaneet mennä pimiän tullen makkiin ilman mörönsyöttiä.
Fiskaali kuulu antaneen vahtimiehille oortelin, että häätyy joka ilta ruveta sitä kummitusakkaa vahtaamaan, että saatas se satimeen ja nähtäs, onko se kummitus vai mikä se on. Vanhemmat miehet piti koko kummitusjuttua skoijipelinä.
Yhtenä iltana uteliasta väkiä oli kerääntynyt Katinhännän puoleen odottelemaan kummitusakan ilmestymistä. Pohjan tullista alkoi kuulua pitkää koiran ulvontaa. Stenmannin Pyörne siellä ulvoi. Ehkä se vainusi jotakin. Samassa vilahti pitkä akka kadun poikki että suhahti, kääntyi Laureenin portista kartanolle ja katosi palosolan aidan viereen.
Kun takaa-ajajat saapuivat paikalle, kuului Wirven kartanolta huuto: Täälä se on se kummitusakka! Väki juoksi kiireen vilkkaa Wirven kartanolle, josta löytyi musta kaapu ja akan naamio seipään päähän laitettuna.