Eläkkeellä oleva Oulun yliopiston tekniikan tohtori Kari Kisko kertoo Raahen Venäjä-seuran järjestämässä tilaisuudessa kokemuksistaan Venäjän avaruuskeskuksesta Baikonurista.
– Se oli Suomi-Venäjä seuran järjestämä matka, ensimmäinen matka suomalaisille turisteille.
– Se on Kazakstanin eteläosassa. Baikonurin kaupungissa on suunnilleen 36 000 asukasta, ja sitten on se valtava kosmodromi eli avaruuskeskus, joka on suljettu alue.
– Olen käynyt Houstonissa. Siellä en päässyt näkemään miehitetyn avaruuslennon lähtöä. Täällä pääsin. Kansainväliselle avaruusasemalla ISS:lle lähti silloin lisämiehistöä: 3 astronauttia, joista 2 venäläistä ja 1 amerikkalainen. Lähtö onnistui hyvin. He olivat siellä puoli vuotta.
– Kyllä se on se avaruuskeskuksen laajuus ja tekniikka ja mitä kaikkea siellä onkaan ja kuinka vaativaa tuommoisen aluksen lähettäminen on! Itse raketin lähettäminen on ohi vuorokaudessa. Siinä näkee raketin tuonnin lähtöpaikalle, pystyttämisen ja illalla kauempaa sen lähdön. Se on vaikuttava kokemus, kun sen näkee: se raaka voima ja miten se voidaan hallita – se tekee säväyksen! Samasta paikasta Juri Gagarin lähti aikoinaan matkaan. Baikonur on ainoa paikka, mistä lähtee miehitettyjä lentoja.
– Asuimme hotellissa, joka oli Baikonurin kosmodromin suljetulla alueella; sieltä ei päässyt mihinkään ilman turvamiestä. Se on aroa; siellä ei kasva mikään.
– Näimme, kun he tulivat pukeutuneina avaruusasuihin ja menivät bussiin, joka vei heidät rakettiin. Saimme jutella varamiehistön kanssa. He lensivät seuraavalla lennolla.
– Haaveena olisi päästä käymään Moskovassa olevassa Tähtikaupungissa. Siellä koulutetaan avaruuslentäjiä. Se on myös suljettu kaupunki.
– Minulla on sieltä ostamani Sojuz-raketin pienoismalli.
– Se on kaikille, jotka ovat kiinnostuneita pikkuisen erikoisista matkoista, tapahtumista ja tekniikasta. Rakettitiedettä ei tarvitse hallita. Tämä on omakohtainen kertomus siitä, mitä olen nähnyt ja kuullut ja miten tämä kiehtoo. Siinä on joku hohtonsa.
Tilaisuus alkaa ensi sunnuntaina 18.11. Raahen Hovissa kello 16.