Marraskuussa on Oulussa jälleen kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali. Festivaali on tiedottanut, että kesän aikana Raahessa kuvattu ja myös Raaheen sijoittuva Susikoira Roi nähdään Oulussa ennakkonäytöksenä ja festivaalin avajaiselokuvana.
Maanantaina 14. marraskuuta on siis ensimmäinen kerta, kun Susikoira Roi -elokuva esitetään suurelle yleisölle. Ainakin toistaiseksi se on myös ainoa kerta, kun elokuvan voi nähdä valkokankaalla.