Ellei vettä sada, Papinkankaan kuntorasteilla selviää normaaleilla lenkkivarusteilla kuivin jaloin. Näin minulle kerrotaan, kun tiedustelen, kuinka kuntorasteille kannattaa varustautua. Etukäteiskysely on tarpeen, sillä en ole suunnistanut tällä vuosituhannella kuin kerran.
Saloisten Reippaan kuntorastien osallistujamäärä on häkellyttävä. Olin kuvitellut, että metsään eksyessäni saan huudella hyvän tovin, ennen kuin kukaan minua löytää. Tällä osallistujamäärällä eksyminen vaatisi erikoistaitoja. Vartti rastien alkamisen jälkeen maastossa on jo 50 suunnistajaa.
Ilmoittautuessani lähtijäksi lyhimmälle radalle Sami Karvonen kertoo, että ajanottoon käytettävät, lainattavat Emit-leimasimet ovat kaikki menossa. Ilmoittaudun jonottamaan, sillä onhan suoritusaika hauska tietää, jos nyt ylipäätään kaikki rastit löydän ja selviän kunnialla takaisin.
Jokainen reitille lähtijä merkataan lopulta myös perille saapuneeksi. Kaikilla kuntorasteilla lähtijöitä ei kirjata, mutta Karvosen mukaan se on turvallista. Olen samaa mieltä.
Olen tutustunut etukäteen 2,1 kilometriä pitkän reitin karttaan. Luulen, että lyhin rata riittää minulle aivan hyvin. Suuntavaistoni ansiosta pituutta tulee varmasti ihan tarpeeksi lisää. Juhani Mäkinen selvittää, mitä symbolit rastien vieressä tarkoittavat. Esimerkiksi ensimmäinen rasti löytyy pieneltä kumpareelta.
Lyhyen odottelun jälkeen saan leimasimen, leimaan sen lähtöpisteessä – ja menen vessaan. Ei ehkä paras järjestys.
Suuntaan kohti ensimmäistä rastia.
Sähkölinja näyttää löytyvän sekä kartalta että luonnosta. Sitä seuraamalla pääsee suunnilleen rastille. Onneksi kokeneemmat suunnistajat pukeutuvat vähän minua värikkäämmin. Heidät on helppo nähdä ja löytää paikalle. Kun suunnistaja pysähtyy, se on vahva vihje rastin sijainnista.
Viides rasti löytyy 1,2 metriä korkean kiven juurelta. Selvä se. Tämä kivi se ei tosin ole. Korkeuttakin taitaa olla liian vähän, mutta mitenpä noita korkeuksia pystyy niin tarkkaan hoksaamaan.
Jos olisin yksin reitillä, meno olisi paljon takkuisempaa. Nyt lähden seuraamaan yhtä suunnistajaa. Hetken päästä huomaan, että hän on kadonnut jonnekin ja seuraan toista. Samalla asialla täällä kaikki ovat. Joillakin on vain eri reitit.
Rasti numero 47 löytyy. Harmi, että se on väärältä reitiltä.
Reitillä on enimmäkseen kuivaa, mutta paikoitellen joitain märempiä paikkoja, joiden yli saa hypellä tai kiertää. Hiekkamaastossa lenkkareihin meno hidastuu.
Toiseksi viimeistä rastia etsiessäni menen jälleen harhaan. Ei kun takaisin. Aivan helposti rastien merkinnät ja luonnon muodot eivät päässä yhdisty.
Yhdeksäs ja viimeinen rasti on notkossa.
Suunnistuksen jälkeisenä päivänä taitan kuntorastien tuloksia lehteen. Siellä nimien keskellä on oma aikani: 38,56.