Lumipenkat ovat sitä korkeammat, mitä lähemmäksi Kylmäsen Jaanan ja Markun kotia mennään.
Pelkosperälle on pitkä matka, 15 kilometriä Vihannista, 20 Oulaisista, 30 Pyhäjoelta ja 50 Raahesta.
Vastaan juoksee ensimmäisenä beagle Jatta. Juuso-kissa pakenee vieraita. Suomenhevoset Leijona ja Elli höristelevät korviaan vieraista äänistä.
135-vuotiaan pirtin hirsissä näkyvät piilukirveen jäljet. Tuore kahvi tuoksuu. Isäntä ja emäntä ottavat vieraat vastaan kuin vanhat ystävät.
Kempeleestä 15 vuotta sitten Pyhäjoen Pelkosperälle muuttaneet Jaana ja Markku ovat siitä kummallisia, että he eivät valita mistään. He kehuvat terveydenhuollon ja lääkärit, päihdetyöntekijät ja vielä kirkkoherra Jukka Malisenkin siihen päälle.
Muutto maalle oli Jaanalle pikkutyöstä asti elänyt unelma. Kun Pelkosperän tila oli myynnissä netissä, hän teki päätöksen ja sanoi silloin jo pahasti alkoholisoituneelle miehelleen, että tule mukana jos haluat. Markku tuli.
Kaikki pysähtyi, kun poliisit tulivat keskellä yöt 11 vuotta sitten kertomaan karmeimman mahdollisen uutisen. Pariskunnan ainoa tytär, Kaisa, oli päättänyt itse elämänsä Oulussa. Oman lapsen menettäminen on liian suuri asia loppuun käsiteltäväksi. Suru on edelleen suunnaton.
Kylmäset eivät kuitenkaan ole musertuneet. Kaisan elämän päättyminen oli ehkä alku Markun raitistumiselle.
Markku kertoo olleensa tosi juoppo jo kauan. Lisäksi mukaan tulivat lääkkeet. Elämä oli ryyppyputkesta toiseen kimpoilua ja tappelua kapakoissa.
– Jos joku sanoi poikkipuolisen sanan, Kylmäsestä sai heti kaverin, hän kertoo.
Erään putken päätteeksi hoidossa ollessaan Markkua puhutteli vakavasti eräs iäkäs pariskunta. Kun Markku tuli kotiin, mäyräkoiria eikä viinapulloja enää kotiin kannettu.
Markku kertoo, että aikaisemmin oli toista.
– Kun Jaanan auton perävalot katosivat, kannoin keittiön pöydälle riviin kaikki piilossa olleet kalja- ja viinapullot. Kirkasta viinaa ryyppy ja kaljapullo päälle niin kauan, kuin juomista riitti. Jos juomat loppuivat, kaverit toivat lisää.
Tukea ja apua hän on raitistumiseensa hakenut ja saanut kaikista mahdollisista paikoista papista psykiatriin. Nyt hän pysyy selvänä päivän kerrallaan ja auttaa muita viinakierteessä olevia.
Markku kiittää myös Jaanan jaksamista. Jaana sanoo pysyneensä miehensä rinnalla, koska Markku on pohjimmiltaan huomaavainen ja kiltti ihminen.
– Olen varustettu hyvällä itseluottamuksella. En ole antanut itseäni satuttaa. Olen uskonut, että hän pystyy muuttumaan.
Jaana käy yövuoroissa Oulaisissa päihdekuntoutujien kodissa.
– Yritin hoitaa myös Makea, mutta ei läheistään voi hoitaa raittiiksi, hän nyt tietää.
– Juoppo tuntee juopon, vertaistuki on paras, sanoo Markku ja kehuu samaan syssyyn myös oman hoitajansa Päivi Alakankaan.
Juomisen jäädessä Markku tarttui lääkekoukkuun. Diapameja kului välillä hirveitä määriä. Nekin hän lopetti kertaheitolla, vapisi viikon, mutta pääsi irti. Siihen tarvittiin taas jotain rajua.
Markun auto törmäsi liukkaalla kelillä vastaantulevaan henkilöautoon Raahentiellä neljä vuotta sitten.
Markku lensi pakettiautonsa vänkärin puoleisesta ovesta tielle. Ambulanssia odotettiin tunti. Helikopteri ei päässyt paikalle huonon sään takia.
– Olin auttamassa lampolassa uuhta karitsoimisessa, kun poliisit soittivat kolarista. Olin sairaslomalla, koska hevonen oli purrut minulta sormen poikki, kertoo Jaana.
– Onneksi olimme juuri talvella asentaneet maalämmityksen taloon, muuten olisin ollut helisemässä, hän sanoo ja kertoo kuinka ajeli lopputalven kodin, työpaikan ja OYS:n väliä ja hoiti siinä sivussa lampaat ja muut eläimet. Nykyisin heillä ei enää lampaita ole.
Markkua pidettiin nukutuksessa toista viikkoa, ennen kuin hänet leikattiin. Leikkaus kesti 17 tuntia kahdelta kirurgilta. Selkärangassa on kiinni nyt 12 ruuvia ja kuusi nikamaa jäykistetty. Muistista katosi viikkoja. Kävelemäänkin piti opetella uudestaan, mutta Markku jäi henkiin ja toipui. Seuraava koukku tuli kipulääkkeistä. Nyt ne ovat Jaanan takana. Markku jätti myös tupakoinnin nikotiini-inhalaattorin avulla.
Pariskunta on remontoinut talleja ja taloa omaan tahtiin.
He molemmat ovat innostuneet myös hevosista ja opetelleet hevostenhoitoa, Jaana koulussakin, mutta nyt Jauhiaisen Markun ja Mettovaaran Tuomon opastuksella.
Suomenhevosista ruuna Leijona on oma, mutta Camel, eli tuttavallisemmin Elli, on hoitolaisena.
Näinä päivinä he odottavat tietoa uuden varsan syntymästä. Siitä kasvaa kolmas hevonen tilan hommiin, ehkä ratsastukseenkin.
Pöllien tuonti metsästä reellä, peltotyöt ja muut hommat hevosten kanssa kiinnostavat nyt molempia.
Talostelu omaan tahtiin pitää kiinni elämässä, jossa ei valiteta turhasta