Raahen terästehtaan pitkäaikainen pääluottamusmies Mika Vuoti on jättänyt tehtävänsä tehtaalla. Tehtaan maanantaina, aprillipäivänä, antaman ilmoituksen mukaan hän lähti tehtaan palveluksesta viime viikon perjantaina omasta tahdostaan.
SSAB:n terästehtaalla 12 vuotta pääluottamusmiehenä toimineen Vuotin ilmoitus yllätti kaikki.
Tehtaan ensimmäinen varapääluottamusmies Timo Mällinen kertoo saaneensa tietää asiasta Vuotilta itseltään perjantaina. Syytä Vuotin lähtöön Mällinen ei tiennyt.
Mällinen hoitaa pääluottamusmiehen tehtäviä siihen saakka, kunnes uusi pääluottamusmies valitaan.
Kakssatasen puheenjohtaja Teuvo Haverinen kertoo, että hänen piti tiedon maanantaina kuultuaan ensin tarkistaa, ettei kyseessä ole aprillipila. Tieto osaston pääluottamusmiehen lähdöstä tuli siis Ammattiosasto 200:n johdolle hänen mukaansa tehtaan tiedotuksen kautta maanantaina.
– Tämä oli hänen oma ratkaisunsa. Häntä ei ole savustettu ulos.
Haverisen mukaan Vuoti on ajanut työntekijäin etua hyvin ja ollut voimakastahtoinen persoona.
Kakssatasen hallitus käsittelee Vuotin lähtöä ensi viikon tiistaina kokouksessaan. Se järjestää yleisen kokouksen saadakseen selville, keillä on halukkuutta pääluottamusmiehen tehtävään. Siihen menee Haverisen villin arvion mukaan noin kuukausi. Jos tehtävään ilmaantuu useita ehdokkaita, järjestetään vaalit. Jos ehdokkaita ilmaantuu vain yksi kutakin luottamustehtävää kohti, he tulevat valituiksi.
Tehtaalla pääluottamusmiehenä tilapäisesti toimiva Timo Mällinen, 57, asuu Limingassa. Hän on kotoisin Ruukista, mutta suvun juuret ovat Kopsasta. Hän on kunnossapitomies. Hän ei osaa vielä arvioida, ilmoittautuuko hän pääluottamusmiehen tehtävään.
Mika Vuoti ei halunnut kommentoida asiaa Raahen Seudulle.