Tar­vi­taan­ko Raaheen uutta te­ko­nur­mea? Vastaa ky­se­lyyn!

Koivuluodon liikuntapuisto on kaavoituksen perusteella tällä hetkellä ainoa mahdollinen sijoituspaikka uudelle tekonurmelle. Suunnitelman mukaan kenttä tulisi aivan yleisurheilukentän ja palloiluhallin lähelle.

Kuva: Vesa Joensuu

Huhut Raahen toisen tekonurmikentän hautaamisesta ovat liioiteltuja. Haave on edelleen elossa ja hanketta käsitellään seuraavan kerran lokakuussa kaupungin päättävissä elimissä, kun se on näillä näkymin menossa rakennetun ympäristön ja tulevaisuuslautakunnan käsittelyyn.

FC Raahessa ja hankkeen takana olevissa muissa seuroissa on painotettu jo monta vuotta, että tarve uudelle kentälle on suuri. Kaupungissa on FC Raahen laskujen mukaan liki 800 jalkapalloilijaa.

Toista tekonurmea uumoiltiin ensin kolme vuotta sitten Antinkankaalle ja sen jälkeen Pitkäänkariin. Viimeisin vaihtoehto on Koivuluoto.

Aiheesta lisää perjantain 20.9. Raahen Seudussa.