Tänä vuonna käynnistynyt poistotekstiilien keräysvelvoite on hyvä uutinen. Poistotekstiilejä ovat puhtaat kodin tekstiilit, kuten lakanat, verhot ja pyyhkeet sekä sellaiset vaatteet, joita ei voi kierrättää esimerkiksi kirpputorien tai käyttövaatekeräysten kautta. Raahessa hyväkuntoisia poistotekstiilejä voi viedä Raahen jäteasemalle.
Harmillista on, että hyviäkin hankkeita voi pilata toimimalla väärin, kuten Raahen Rinki-keräyspisteelläkin toistuvasti nähdään. Esimerkiksi pakkausmuovin keräyslavalle yritetään tuoda kaikenlaista muovia ämpäreistä puutarhatuoleihin, vaikka ne eivät sinne kuulu.
Koska poistotekstiilejä jatkojalostetaan esimerkiksi kierrätyskuiduksi, ei tekstiilien keräyspisteille saa viedä kosteita, homeisia tai vahvasti haisevia tekstiilejä. Nämä kuuluvat sekajätteeseen. Kierrätysastiassa homeinen tekstiili pilaa herkästi koko keräyserän.
Tärkeää olisi myös saada vähennettyä tekstiilijätteen määrää kokonaisuudessaan. Se onnistuu, kun ostaa harvemmin ja vähemmän, mutta laadukasta, ajatonta ja kestävää.