Tervehdys vaan ystävät ja muut matkalaiset!
Emme ole tavanneetkaan vuosikymmeniin, mutta kun huomasin, että vanha ystävä, ja vanha työnantaja, Raahen Seutu, on merkkipaalulla, niin hoksasin, että nyt on aika kirjoittaa.
Miten joutuin kuluivatkaan vuodet, kun ihminen on työssä ja työkykyinen! Hups vaan, taas meni yksi. Nyt olen ollut eläkkeelläkin jo yhden ihmisiän.
Olin toimittajana Raahen Seudussa vuosikymmeniä. Se oli varmasti alueen ja myös oman elämäni rikkainta aikaa. En muistele rahantuloa, vaan sitä kuinka kaupunki heräsi kuin satavuotisesta unestaan ja alkoi kasvaa merkittäväksi teollisuuskaupungiksi.
Se ihmepeli oli Rautaruukki, jota suunniteltiin ja rakennettiin kauan. Kaupunki alkoi kasvaa kuin kärpässieni sateella. Teitä ja katuja korjattiin, uusia taloja rakennettiin, ja entisöinti kävi laatuun. Kertakaikkiaan meininki oli kuin muurahaispesässä olisi oltu, ja vielä härnätty sitä. Töitä, töitä, töitä. Niitä luvattiin sadoille, jopa tuhansia. Turhia lupauksia ne eivät sitten totta totisesti olleetkaan.
Yksi muisto minua koskettaa vieläkin. Se on minun serkustani, joka omisti pienen maatilan ja toistakymmentä pientä lasta. Hän oli perheen pää, jo ikämies, mutta pääsi kuitenkin Rautaruukin topparoikkaan. Kun tämä mies sai ensimmäisen palkkapussinsa, siihen aikaan palkkapussi annettiin tosiaan suoraan käteen, ja mies avasi kuoren, häneltä pääsi itku ja kyynelet valuivat valtoimenaan poskia pitkin. Se oli hänen elämänsä suurin rahasumma, minkä hän oli koskaan ansainnut. Ja minulla tulevat vedet silmiin vieläkin, kun muistelen tuota miehen iloa ja liikutusta
Sanomalehden toimittajan kannalta tämä rautatehtaan tulo paikkakunnalle oli meille monelle "elämän ammattikoulu."
Oli eletty puutetta ja kurjuutta ja nyt mentiin harjannostajaisista toiseen. Oli työtä ja elimme jo runsauden pulaa, teimme kuitenkin innolla työtämme. Ja ennen kaikkea opimme koko ajan uutta. Se oli iso ilon aihe.
Meillä Raahessa ja kokoympäristössä on kaikkina vuosikymmeniä työtä on riittänyt, ja sen mukana olemme vaurastuneet ja "tulleet vanhoiksi".
Mutta meillä on kymmeniä tuhansia lapsia, joista kasvaa nuoria ja aikuisia. He tarvitsevat koulutusta, työtä ja toimeentuloa.
Pankaa hyvät viisaat päättäjät aivonne likoon, jotta pysymme kilpailun kelkassa mukana.
Meillä on paljon luonnonvaroja. On maata ja mantuja, vettä ja meri sekä suuret metsiköt, joista vuosittain saamme osamme.
Murhetta ei kannata kantaa, mutta se kannattaa pitää mielessä, että emme saa vaipua tylsyyteen, emmekä antaa periksi "laiskajaakolle".
Ihminen on luonnostaan laiska ja mukavuudenhaluisena, mutta työ on se, joka pitää meidät terveenä ja virkeänä.
Siispä otetaan toisiamme kädestä kiinni ja pyritään yhdessä siihen, että tuleville sukupolville jää kaupunki ja maaseutu, jossa on hyvä olla ja elää. Tämä Raahe ja sen ympäristö on meille kaikille kuitenkin maailman rakkain.
Huomaatko ystäväni? Kun ihminen tulee vanhaksi, hänellä ei ole muuta virkaa, kuin muistella entisiä?
Kaikesta kiitollisena Raahen Seudun väelle ja lukuisille avustajille!
Hyvää uutta vuotta!
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Raaaen Seudun toimittaja, joka piti lehdessä suosittua Selan seurassa -pakinapalstaa.