Kaikkeen tottuu, kasvomaskeihinkin. Koronapandemian aikana maskeja on ensin suostuttu, sitten opittu käyttämään jopa niin luontevasti, että aika ajoin maskitta liikkuminen on saattanut tuntua alastomalta. Maskin peittämiin kasvoihin on totuttu, maskista tuli osa vallitsevaa normaalia.
Pohjois-Pohjanmaa on palannut koronaepidemian perustasolle, ja sen seurauksena maakunnan alueellinen koordinaatioryhmä linjasi viime viikolla muutoksia maskisuosituksiin. Nyt kasvomaskien käyttöä suositellaan Pohjois-Pohjanmaalla enää joukkoliikenteessä, koronavirustestiin hakeutuessa ja testitulosta odottaessa liikuttaessa kodin ulkopuolella, riskialueelta Suomeen saavuttaessa, sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työpaikoilla sekä korkean riskin tapahtumissa.
Viime perjantaina Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto lausui näkemyksenään, että maskin käyttöä kannattaa jatkaa isommissa väkijoukoissa harkinnan mukaan silloin, kun ei voi välttää lähikontaktia.