Viljapellon laitaan on pystytetty peltikatteinen koppi. Vaatimattomien seinien sisäpuolella on jotakin ennennäkemätöntä. Lattian paikalla aukeaa laaja kaivo, johon on asennettu kymmeniä muoviputkia, sähköjohtoja, erilaisia muoviastioita ja mittareita.
Jos koppia ympäröivän pellon maaperästä saisi läpileikkauksen, huomaisi, että siellä risteilee tiheä mittausputkien verkosto.
Putkien keskusasemana on mittauskopin kaivo. Kaivoon asennettujen mittauslaitteiden kautta siivilöityy kaikki pellon maaperästä kertynyt valumavesi. Veteen liuenneiden ravinteiden määrät tallentuvat analysoinnin jälkeen muistiin yksiselitteisen tarkasti. Mitään ei päästetä sivu suun.
Ollaan Ruukissa, Luonnonvarakeskuksen tutkimusaseman mailla. Erityisasiantuntija Erkki Joki-Tokola kertoo, että tutkimuskenttä laitteistoineen on valjastettu selvittämään turvemaiden viljelystä aiheutuvaa vesistökuormituksen määrää.
–Samalta tutkimusalueelta voidaan selvittää eri laitteistolla viljelymaasta ilmaan haihtuvien kasvihuonekaasujen määrä. Kun mittauksiin lisätään vielä pellolle lannoituksessa levitettyjen ravinteiden määrä ja sadon mukana korjattujen ravinteiden määrä, voidaan laskea, missä määrin viljelyalueen erilaiset viljelykierrot vaikuttavat vesistökuormituksen määrään tai kasvihuoneilmiön voimistumiseen.
Tutkimuksella tulee olemaan laaja ja kauaskantoinen merkitys. Tähän saakka turvemailla tapahtuvan viljelyn kuormitusvaikutuksista on ollut hyvin vajavaista ja ristiriitaistakin tietoa.
–Mittaustulokset ovat välttämätön edellytys, jotta päästöjen vähentämiseen tähtäävät toimet voidaan suunnitella kustannustehokkaasti ja vaikuttavina. Faktoihin perustuvaa tietoa tarvitaan myös maatalouden ympäristöohjelmien laadinnassa, Erkki Joki-Tokola perustelee.
Turvemaa eroaa kivennäismaasta siinä, että se sisältää runsaasti kasvien maatuneita osia, eli orgaanisia aineita, joka ei kykene kivennäismaan tavoin pidättämään ravinteita. Suomen maapinta-alasta on soita ja turvemaita lähes kolmasosa.
Turvemailla viljelykasveihin sitoutumatta jäävät ravinteet saattavat kivennäismaita helpommin huuhtoutua pelloilta pintavalunnan tai salaojien kautta kuivatusvesinä ympäristöön. Turvemaiden orgaaninen aines vähenee viljelyn seurauksena jatkuvasti ja hajoamistuotteena ilmaan haihtuva hiilioksidi ruokkii puolestaan kasvihuoneilmiön vahvistumista.
Maatalous on Suomen suurin vesistöjen hajakuormittaja. Maataloudelle onkin asetettu tuntuvat tavoitteet päästöjen vähentämiseksi. Pitemmän aikavälin tavoitteena on puolittaa maatalouden vesistökuormitus.
Maatalous on käytössään olevien turvemaiden takia myös merkittävä kasvihuonekaasujen päästölähde. Yhtenä keinona maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen on esitetty turvemaiden viljelykäytön rajoituksia ja äärimmillään jopa kieltämistä.
–Kielto olisi toteutuessaan ollut maakunnan kannalta täysin kestämätön ratkaisu. Jos turvemaiden viljelyä rajoitetaan voimakkaasti, se aiheuttaa vaikeuksia erityisesti alueen kotieläintiloille, jotka muodostavat koko maakunnan maatalouden tukirangan, Erkki Joki-Tokola huomauttaa.
Rajoituksilla ei olisi välttämättä edes ratkaisevaa vaikutusta turvepeltojen aiheuttaman kuormituksen vähentymiseen.
–Päästöjen rajoittaminen on sinällään tavoiteltavaa, mutta siinä käytettävien keinojen tulee olla kuitenkin kustannusvaikutuksiltaan kohtuullisia, Ruukin tutkimuskentältä korostetaan.
Luonnonvarakeskuksen Ruukin tutkimusasemalle on perustettu kesän aikana yhteensä 20 hehtaarin laajuinen tutkimuskenttä.
Tutkimuksen kohteena on turvemaiden viljelystä syntyvät vesistö- ja ilmastopäästöt.
Tutkittava alue on turvemaata ja se on jaettu kuuteen eri lohkoon. Tutkimuksen edetessä vertaillaan, millä tavoin eri viljelytekniikat ja kasvilajit vaikuttavat päästöihin.
Mittaustuloksia ja tutkimustietoa pidetään välttämättöminä, jotta päästöjä vähentävät toimet osataan mitoittaa oikein.
Tutkimusta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) Pohjois-Pohjanmaan liiton kautta.
