
Kopsan tuulivoimala-alueella on koitettu tänä kesänä ensimmäistä kertaa käyttää myrkkyä tienvarsien sekä nosto-alueiden kasvillisuuden hävittämiseen.
Tuulipuiston omistajan Puhuri Oy:n tekninen päällikkö Timo Annola kertoo, että kasvuston myrkyttämistä on haluttu kokeilla, sillä vesakkojen raivaus leikkaamalla ei ole ollut tarpeeksi tehokasta.
– Leikkaamalla kasvusto nousee niin nopeasti uudestaan. Haluamme selvittää, mikä olisi tehokkain tapa tienvarsien siistinä pitämiseen, sillä alueemme ulottuvat laajalle, kertoo Annola.
Raivaussahalla työskenneltäessä jälki on siistiä, mutta lopputulos ei ole pitkäaikainen ja se joudutaan usein toistamaan moneen kertaan kesän aikana.
Myrkytykset on tehty ympäristösihteerien ja viranomaisten valvonnan alaisina kesäkuun puolessa välissä ja asialla on ollut ammattilainen. Myrkytetyt alueet erottaa selkeästi ruskeaksi palaneesta kasvillisuudesta.
Hurjasta näystä huolimatta alueella on Annolan mukaan täysin turvallista liikkua ja poimia marjoja.
– Tarkistimme Raahen ympäristösihteeriltä alueet ja sen, että ne sopivat myös pohjavesialueiden puolesta myrkyn käyttämiseen.
Annola korostaa, että myrkkyä on levitetty ainoastaan ojanpientareisiin sekä tuulimyllyjen ympärille, laajoille nosto-alueille.
Kokeilussa käytetty myrkky on Farm mcpa -ainetta, joka on tarkoitettu rikkakasvien torjuntaan. Ainetta käytetään muun muassa maataloudessa.
Suomessa ei ole määrättynä ruiskutusalueen merkitsemisvaatimusta, mutta varoitustaulujen käyttäminen on kuitenkin monissa tilanteissa suositeltavaa.
Raahen kaupungilla on myös ainakin toistaiseksi käytössä myrkkyjä rikkakasvien hävitykseen.
Kaupungin puutarhuri Tita Haapajoki kertoo myrkkyjen käytön olevan vielä varsin yleistä, vaikka menetelmät ovat siirtymässä koko ajan luonnollisempiin.
– Käytämme toisinaan perinteisesti pahamaineista Roundupia, eli glyfosaattia. Nyt suunta on kuitenkin voimakkaasti siitä pois ja korvaaviin tuotteisiin sekä erilaisiin työmenetelmiin, kuten liekittämiseen ja kitkemiseen. Glyfosaatti on varma ja helppo, mutta siinä on omat riskinsä, kertoo Haapajoki.
Kaupunki käyttää myrkkyjä ainoastaan paikkoihin, joissa ei ole paljon kulkua, kuten liikenteenjakajat. Viime vuonna kaupungilla kokeiltiin alueiden liekittämistä ja tulokset olivat hyviä.
Tämän kesän kuivuus on vaikuttanut tilanteeseen, eivätkä rikkakasvitkaan ole menestyneet kovin hyvin.
– Mutta ainahan ne jättiputket jostain komeata päätään nostavat.
Puutarhuri Haapajoki muistuttaa myrkyttämisen olevan tarkasti säädeltyä ja luvanvaraista toimintaa.
Vain koulutetut henkilöt voivat myrkyttää kasveja julkisilla paikoilla, sillä se vaatii myrkytysluvan. Suojaetäisyydet vesistöihin on myös aina tärkeä huomioida.
Oman pihan rikkakasvien myrkyttämisessä täytyy toimia tarkoin turvaetiketin ohjeiden mukaisesti. Kaupassa myytävät tuotteet ovat usein myös todella vahvoja ja väärinkäytettyinä vaarallisia.
– Esimerkiksi glyfosaattia myydään edelleen kaupoissa ja sen hyvyydestä voi olla montaa mieltä. Kyse ei ole mistään kevyen luokan tavarasta, kiteyttää Haapajoki.