Työ­uu­pu­muk­sel­le tulossa kan­sal­li­set ra­ja-ar­vot

Työterveyslaitoksen tuore tutkimushanke testaa uutta menetelmää työuupumuksen arvioimiseen. Hanke tuottaa työpaikkojen ja työterveyshuoltojen käyttöön raja-arvot työuupumuksen hälytysmerkeistä ja vakavasta työuupumuksesta sekä vastaa ajantasaisesti ja aiempaa luotettavammin siihen, kuinka moni suomalainen kärsii työuupumuksesta.

– Tuhansista työuupumustutkimuksista huolimatta monet käytännön kysymykset ovat yhä ratkomatta: Suomessa ei esimerkiksi ole kliinisesti määriteltyjä työuupumuksen raja-arvoja, jotka auttaisivat jokaista – yhtä lailla työntekijää ja esimiestä työyhteisössään – tunnistamaan riittävän ajoissa työuupumuksen hälytysmerkit, kertoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.

Työuupumuksen syntymisen taustalla on pitkittynyt kokemus työlle annettujen panostusten ja siitä saatujen vastineiden, kuten toimeentulo, aikaansaaminen, arvostus, epätasapainosta, joka kuormittaa ja aiheuttaa uupumusluonteista väsymystä ja sen myötä muita työuupumusoireita.

– Moni työuupunut kertoo jatkuvasta, hellittämättömästä väsymyksestään, työn merkityksellisyyden katoamisesta sekä siitä, miten ei enää pysty keskittymään eikä muistamaan asioita. Myös tunnereaktiot, kuten itkuun purskahtaminen tai suuttuminen, ovat tyypillisiä ja voivat tulla itsellekin yllätyksenä.

Tutkimushankkeessa testataan uusi työuupumuksen arvioinnin menetelmä, joka ottaa huomioon nykykäsityksen mukaiset neljä työuupumuksen oiretta: krooninen väsymys, henkinen etääntymisen työhön ja kokemus kognitiivisen ja emotionaalisen hallinnan heikentymisestä.