Raahen kaupunki tiesi millaista jälkeä kuivajääpuhallus tekee Brahenkatu 2:n eli Heikun talon julkisivulaudoitukselle. Tätä mieltä on Antti Krekilä kuivajääpuhalluksen urakoineen Dry Ice Finlandin Oulun yksiköstä.
– Kyllä tilaaja tiesi mitä saa, koska siellä tehtiin koepuhallukset. Nimenomaan kaupungin edustajien kanssa katsottiin, että laudoituksen pinta jää karkeaksi.
Dry Ice Finlandin osalta urakka meni niin kuin pitikin, Krekilän mukaan juuri niin kuin kaupungin edustajien kanssa oli sovittu. Hän toteaa kuivajääpuhalluksen olevan vain yksi työvaihe Heikun talon julkisivuremontissa. Puhalluksen jälkeen, ennen maalaamista, seinät oli tarkoitus hioa kauttaaltaan.
– Näin meille ainakin kerrottiin. Jos on kuitenkin maalattu suoraan puhalletun pinnan päälle, niin se ei kuulu meille.
Kaikki seinäpinnat eivät kestä kuivajääpuhallusta, ja siksi menetelmää ei kaikissa kohteissa käytetä. Antti Krekilä toteaa Heikun talon ulkovuorilaudoituksen olleen haastava kohde puhaltaa, koska paksun maalikerroksen alla on pehmeää puuta.
– Kun on hirveän paksu maali ja sen alla pehmeä lauta, niin vanhan maalin poistamiseen ei oikeastaan mikään menetelmä ole ihanteellinen. Raahessa kaupungin edustajan kanssa katsottiinkin, että puhaltamalla vanhaa maalia ei saa kokonaan pois, joten seinät joutuu myös hiomaan.
Krekilä kertoo kaupungin kokeilleen koepuhalluksen jälkeen hiomista ja todenneen puhalletun seinän hiomisen olevan huomattavasti nopeampaa kuin jos hiottaisiin suoraan maalipintaa.
– Siihen en voi ottaa kantaa, että onko sitä hiottu puhalluksen jälkeen, mutta näin on kuitenkin alun perin ollut tarkoitus. On tosiaan katsottu, että kaupunki selviää huomattavasti vähemmällä hiomisella, kun seinät ensin puhalletaan.
Urakoitsijalla on ollut tiedossa, että Heikun talon seinälaudoituksessa on joitakin pehmeämpiä kohtia.
– Näistä kohdista puhallus on varmasti jonkun verran syönyt lahoa, mutta ne lahot olisi periaatteessa joka tapauksessa pitänyt sieltä jollain konstilla ottaa pois, koska ei lahon päälle voi maalata, sanoo Krekilä.
Läheskään kaikkia kuivajääpuhallettuja lautaseiniä ei tarvitse hiota ennen maalaamista. Krekilän mukaan suurin osa työkohteista on sellaisia, joita ei hiota puhalluksen jälkeen.
Raahen Seutu kertoi perjantaina vanhan maalin poistamiseen käytetyn kuivajääpuhalluksen kuopineen Heikun talon vuorilaudoituksen rujon näköiseksi. Vanhojen rakennusten korjaamiseen perehtyneiden asiantuntijoiden mielestä Raahen kaupungin omistamalle historialliselle arvokiinteistölle on tehty peruuttamatonta vahinkoa.