Kun tulen tapaamaan sairaalapastori Teija Pitkästä, näen hänet juttelemassa satunnaisesti ohikulkeneen potilaan kanssa.
Tästäkin on hänen työssään kysymys, ei vain saattohartauksista ja kirkollisista toimituksista. Pitkäsellä on papinkaulus. Se on puhelupa.
– Monet kollegani eivät pidä papinpantaa. En halua sulautua joukkoon, vaan haluan tulla nähdyksi ja näin näytän heti mitä teen. Identifioidun siksi mitä olen, Pitkänen sanoo.
Sairaalapastorille saavat kaikki tulla juttelemaan, henkilökunta, potilaiden omaiset ja sairaalahoidossa olevat. Mitään tietynlaisia kysymyksiä ei tarvitse olla, voi tulla vaikka purkamaan vain omaa olotilaansa.
– Joskus voi olla helpompi puhua papille kuin lääkärille. Pyrin työssäni antamaan ihmisille aikaa, keskittymään heihin.
Muutaman ensimmäisen työpäivänsä aikana Pitkänen on pitänyt muutaman saattohartauden ja ottanut vastaan sairaalan väen ja asiakkaiden tervetulotoivotuksia. "Puhelupa" siis toimii.
Teologian opiskelu on aina kiinnostanut Pitkästä, ei niinkään papin työ, vaan pikemminkin uskonnonopettajan ammatti.
Lukion jälkeen puolen vuoden työ kibbutsilla avasi kuitenkin silmät kielten maailmaan ja syntyi päätös lähteä opiskelemaan venäjää ja englantia.
– Kuopuksemme Juho oli niin helppo vauva, että aloin opiskella teologiaa avoimessa yliopistossa. Tunsin valtavaa vetoa siihen suuntaan. Ajattelin, että teen teologiasta yhden opetettavan aineen lisää, mutta pääsinkin maisteriohjelmaan.
Pappi-tietokirjailija-toimittaja Hilkka Olkinuora käänsi Pitkäsen ajatusten suunnan koti pappeutta.
– Hän kyseli suunnitelmistani ja sanoin suuntautuvani uskonnonopettajaksi. En silloin kokenut, että olisin kyllin hyvä pappi. Hilkka sanoi, että juuri semmoisia pappeja tarvitaan, jotka eivät kuvittele itsestään mitään. Hän avasi silmäni. Kutsumus kävikin lopulta ylivoimaiseksi.
Ammatinvalinta joutui koetukselle kesäteologin työssä Ulvilan seurakunnassa.
Ripareilla ja muissa kesäpapin tehtävissä tuli testattua onko Pitkäsestä papiksi. Kyllä oli.
Aina kun Pitkänen haki kirkolliseen työhön, ovet avautuivat.
Monipuolinen työkokemus ja laaja koulutus tuntuivat painavan vaakaa hänen puolelleen.
Työkokemusta oli ehtinyt kertyä muun muassa opetuksesta, esimiestehtävistä, työhönvalmennuksesta ja projektipäällikkyydestä.
Juuri kun Pitkänen oli saanut vakituisen viran Harjavallan seurakunnasta, tulikin puoliso Pasi Pitkänen valituksi Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen johtajaksi.
– Olin kuin johdatuksesta hakenut puoli vuotta opintovapaata väitöskirjatyöhöni, joten tein sitä ja hoidin perheemme muuttoa Raaheen. Sitten tulikin tieto sairaalapastorin paikan tulemisesta hakuun.
Elokuusta asti Pitkänen tuurasi Alavieskan seurakuntaan sijaiseksi siirtynyttä Riitta Valtokaria ja tuli samalla tutuksi Raahen seurakunnassa. Sijaisuus sekä eläköityneen Marja-Liisa Matalan hyvä perehdytys hioivat kynnystä uuteen tehtävään.
– Teen tätä työtä omalla persoonallani. Koen pappeuden ennen kaikkea lahjana, kutsuna Jumalan rakkauden yhteyteen.
Faktaa:
Teija Pitkänen syntyi 1966 Porin maalaiskunnassa.
Raahen seurakunnan sairaalapastori 1.1.2019 alkaen.
Perheeseen kuuluu aviomies Pasi Pitkänen ja lapset Juho, 12, Joonas, 21, Hanna, 24 ja Jenni, 26.
Asunut Raahessa helmikuun alusta 2017.
Koulutukseltaan venäjän- ja englanninkielen opettaja (1992) ja teologian maisteri (2010).
Vihitty papiksi 2011.
Työskennellyt sairaalapastorina Satakunnan keskussairaalassa ja Porin kaupunginsairaalassa ja seurakuntapastorina useissa seurakunnissa.
