Mainos: Syksyn supertarjouksena Raahen Seutu Digi 4 kk vain 29 €, tilaa tästä!

Pääkirjoitus
Tilaajille

Uutta ve­ro­po­ras­ta ei tarvita

Ilman maakunnallista verontasausjärjestelmää Pohjois-Suomesta saattaisi tulla korkean verotaakan alue.

Suomalaiset pääsevät tammikuussa valitsemaan oman alueensa edustajat uusiin aluevaltuustoihin. Ne vastaavat omalla alueellaan kaikista sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta sote-uudistuksen toteutuessa vuonna 2023.

Myös siirtyvien palvelujen rahoitus pitää ratkaista, sillä väestö ei jakaannu tasaisesti. Toisissa maakunnissa on sairastavampaa, iäkkäämpää ja heikommin toimeentulevaa väestöä kuin toisissa. Tällöin maakunnan sote-palvelujen rahoittaminen voisi tulla yhden maakunnan asukkaille epäreilun kalliiksi verrattuna väestörakenteeltaan nuorempaan ja kenties muuttovoittoiseen maakuntaan.

Maakuntaveron vaihtoehto on valtion rahoitus. Se tasaisi parhaiten hyvinvointialueiden kustannuksia eri puolilla Suomea.

Olennaista on, että ihmisillä on tasavertaiset mahdollisuudet hoitoon eri puolilla Suomea.

Sote-palvelujen rahoittaminen valtion pussista saattaa nakertaa aluevaltuuston itsenäisyyttä ja sitoa palvelut tiukemmin valtion ohjaukseen, mutta ylimääristä veroporrasta ei kunnallisveron ja valtionveron rinnalle tarvita.

Lue digiä _1 kk 1 €_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.