
Oululainen yrittäjä Timo Kivelä, 62, raahaa Ruukin Ohtualla autonsa takakonttiin kohtalaisen suurta kiveä. Sen pitäisi olla meteoriitti. Sulaneelta näyttävä kivi lähtee tutkittavaksi asiantuntijoille.
Timo Kivelä on melko vakuuttunut siitä, että kivi on meteoriitti. Hän on kuullut tarinan kivestä monta kertaa.
Hänen isänsä Alpo Kivelän veli, raahelainen Antti Kivelä, 86, muistaa, miten suuri tulipallo tuli taivaalta ja syöksyi hänen ja hänen pikkuveljensä Alpon lähelle maahan.
Antti Kivelästä tuolloin elettiin vuotta 1942. Isälle ei voinut asiasta kertoa, sillä hän oli sodassa.
Pojat, jotka olivat tuolloin ehkäpä noin 11- ja 9-vuotiaita, olivat olleet karjapaimenessa kotinsa lähettyvillä. Alposta päivä oli syyskesää. Taivaalta loistava valo alkoi lähestyä heitä iltapäivällä yhä kirkkaampana ja uhkaavampana, paljon kirkkaampana kuin aurinko, ja peloissaan pojat hyppäsivät ojaan suojaan.
Ääntä Antti ei muista kuulleensa.
Myöhemmin, kun he uskalsivat katsoa ympärilleen, heidän lähellään loisti kajo suomaalla.
Antin tarina on melkein kuin tarinasta Muumipeikko ja pyrstötähti. Lisää pontta se saa erikoisesta kivestä, jonka Alpo Kivelä löysi samaisesta suopellosta myöhemmin 1940-luvulla peltoa raivatessaan.
Eriskummallisesti uurtunut, sulaneelta näyttävä kivi oli niin hieno, että hän nosti sen talteen. Vuosia kivi on kököttänyt hänen ja Timo Kivelän kesämökillä Ruukin Ohtualla.
Mutta ei enää. Nyt on aika saada selvyys, onko kivi meteoriitti. Ja etenkin, voisiko se todella se meteoriitti, jonka nähtiin tulevan taivaalta maahan?
Raahessa asuva Antti Kivelä kävi tyttärensä Taina Kivelän kanssa katsomassa tuttua kiveä kotikonnuillaan Timo Kivelän mökillä.
Hän muistaa, että tulipallon olivat nähneet tuolloin monet muutkin.
–Viranomaiset kävivät muistaakseni kyselemässä siitä vanhemmiltani, kertoo Antti.
Se oli luonnollista, sillä oli sotavuosi. Viranomaisia todennäköisesti oli kiinnostanut, putosiko lähistölle pommi.
Tuohon aikaan tietämys meteoriiteista ei ollut nykytasoa. Valopallolle ei keksitty hyvää selitystä. Silloin puhuttiin tähdenlennoista. Mutta yksi on varmaa: avaruusromua taivaalta ei siihen aikaan tipahtanut.
Meteoriitteja on maailmalla paljon. Internetistä voi guuglata toinen toistaan eksoottisempia kiviä, jotka on tieteellisesti todistettu meteoriiteiksi.
Meteoriitteihin erikoistuneen tähtiharrastajan Jorma Moilasen nettisivuilta paljastuu, ettei kivi ole useinkaan aina se, miksi sitä luullaan. Harvempi kuin yksi tuhannesta meteoriittiepäilystä osoittautuu meteoriitiksi.
Raahen Seudusta ei vuodelta 1942 löytynyt tietoa valoilmiöstä. Toisaalta tuohon aikaan vallitsi sotasensuuri, joka on saattanut vaikuttaa uutisointiin.
Wikipedian mukaan maapallolta on löydetty 40000 meteoriittia. Vuosittain Maan pinnalle putoaa noin 30000 – 80000 yli 20 gramman painoista meteoriittia. Suomeen niitä osuu ilmeisen harvoin. Suomen alueelta on löydetty viimeisten 200 vuoden aikana Wikipedian mukaan vain 13 meteoriittia. Kivelän kivi olisi harvinaisuus.