Tämä on pahinta mitä lehden kolumnistille voi tapahtua: ennakkoäänestys pärähtää käyntiin, eikä ole yhtään ajatusta siitä, ketä pitäisi kannustaa äänestämään! Mitäpä tässä voi sanoa muuta kuin, että tehkää mitä haluatte, äänestäkää ketä tahansa. Tuskin tässä huonommin voi käydä kuin viime vaaleissa, joiden jälkeen valittu hallitus tuli kuuluisaksi aikeidensa perumisesta.
Suomessa on jo jonkin aikaa eletty kulttuurissa, jossa asiantuntijuus ei ole kovassa kurssissa. Päähuomio kiinnittyy siihen, kuinka henkilö somettaa tai twiittaa. Mitä tyhmempi ajatus, sitä enempi huomiota. Tässä emme ole juuri amerikkalaisia kummempia.
Sääliksi käy sitä kaikkea viisautta, joka jää nyt päiväperhosmaisten uutisten varjoon. Siihen aikaan kun minä olin nuori tai pitäisikö sanoa nuorempi, ihailtiin älyköitä, sellaisia kuin Jörn Donner, Juice Leskinen tai Paavo Haavikko. Itse muistan ihailleeni Veronica Pimenoffia, vaikken edes kunnolla tunne häntä. Hän esitti ajatuksia, jotka olivat minulle aivan outoja ja vaikeita ja laajensivat tietoisuutta ja näköalaa. Hän sai ajattelemisen tuntumaan hienolta.
Ketä nyt ihaillaan? Älkää sanoko!
Mitättömyyden ihailu on tietysti jollain lailla hupaisaa. Saahan siitä monta kahvitaukopuhetta aikaiseksi. Mutta viekö se sitten mihinkään muuhun kuin seuraavaan kahvitaukoon?
Itse olen laittanut tässä viime vuosina riman aika korkealle. Nyt ei riitä enää mikään muu kuin valaistuminen. Juuri nyt väitetään valaistuneita ihmisiä olevan enemmän kuin koskaan ennen. Ihmisiä kulkee portittomasta portista enemmän kuin koskaan.
Mutta ketä kiinnostaa, vaikka joku valaistuisikin? Huomaako sitä edes kukaan?
"Valaistunut tajuaa olemassaolon perimmäisen luonteen eikä siksi enää takerru maailmaan", sanoo wikipedia. Tästä voi päätellä, että yhtään valaistunutta ei löydä politiikan parista.
Olen lukenut Anthony de Mellon Yhden minuutin filosofiaa. Se on siitä hyvä kirja, että sitä voi lukea minuutin kerrallaan. Toisinaan menee kyllä pitempään.
Anthony de Mello, intialainen katolinen jesuiittapappi, kertoo tarinoita valaistuneesta opettajasta. Tarinat ovat anekdootteja, joissa on oma filosofia, tai kuten kirjan alkuperäinen nimi kuuluu, "nonsense" – pötypuhetta.
Opettaja antaa eräänlaisen synninpalautuksen kaikille, myös työssään epäonnistuneille kansanedustajille ja ministereille, sanoen kaiken olevan "leela". "Leela" eli Jumalan leikkiä on hindujen mukaan kaikki luotu. Opettajasta hengellisyyden tarkoitus on tehdä kaikesta elämästä leikkiä.
Sitäkö se sitten onkin kaikki tämä, kun mitään ei enää oteta vakavasti? Toivottavasti ei tätäkään.