Toukokuinen ilta on harvinaisen tyven. Mereltä noussut usva on katkaissut näkyvyyden, mutta lintujen ääniä sameat olosuhteet vain korostavat. Enemmistönä kailottavat kahlaajat, lokit ja sorsalinnut. Mutta nyt usvan seasta kantautuu kerrassaan kummallista rupattelua.
Usva alkaa hälvetä sen verran, että kiikareilla onnistuu erottamaan pienikokoisen hanhen. Se on mustavalkoinen kuin pandakarhu. Ja pandoja on paljon. Suurin osa lepäilee, mutta osa linnuista nyhtää tuoretta heinää kuin lampaat konsanaan.
Tässä niitä nyt on, valkoposkihanhia. Linnuilla on vielä pitkä matka edessänsä, sillä Suomen ylitse muuttavat hanhet pesivät Siperian pohjoisrannikolla Barentsinmeren rannoilla ja saarilla. Ei siis ihme, että välillä pitää levähtää ja ruokailla.
Kaikki valkoposket eivät enää riennä arktisille leveysasteille saakka. Jo 1970-luvulla laji alkoi pesiä myös Itämeren alueella. Suomen rannikkokin on saanut osansa. Aluksi hanhet asettuivat pääkaupunkiseudulle ja lounaisrannikolle. Tämän vuosituhannen puolella levittäytyminen on jatkunut Perämeren rannikolla. Tänä kesänä Raahen edustalla on havaittu peräti 18 parin yhdyskunta.
Muihin villihanhiin, kuten merihanheen ja metsähanheen verrattuna valkoposkihanhi on ihmeen kesy. Lintuharrastajalla on pelottomuuteen selitys.
– Lintu on Siperian asukkaita eikä sillä ole kokemusta ihmisistä.
Valkoposkihanhen ruokahalu näyttää olevan ehtymätön. Taukoa pitämättä se ahmii tuoretta kevätruohoa ja lopputuotteita pötkähtelee pyrstön alta tämän tästä. Lintukirjojen mukaan hanhen ruuansulatus pystyy hyödyntämään ravinnon energiasta ainoastaan 18 prosenttia. Ulosteet ovatkin varsin höttöistä tavaraa, jonka ensimmäinen vesisade yleensä hajottaa.
Mutta kun suursyömärit kerääntyvät ruokailemaan ja ulostamaan kaupunkien puistoihin ja golfkentille, seurauksena on ollut närkästys.
Rauhoitetun linnun poikastuotantoa on yritetty hillitä monin keinoin. Tukholman alueella pandahanhelle on tehty vilppiä kananmunien avulla. Hautovan linnun pesällä on käväisty tekemässä vaihtokauppa: hanhen munien tilalle on vaihdettu kananmunia. Suomen puolella hanhiparvia hätistelty jopa koirapartioin.
Raahen alueen rannoilla pesii nykyisin toinenkin mustavalkoinen hanhilaji, nimittäin kanadanhanhi. Se kotiutui jo viime vuosituhannen puolella ja sitä saa metsästää. Mistä nämä kaksi lajia erottaa toisistaan?
– Ensinnäkin kokoero on huomattava. Kanadanhanhi on melko pitkäkaulainen ja miltei joutsenen kokoinen, mutta valkoposki on paljon pienempi kuin merihanhi, Jaakko Koistinen kertoo.
– Yleisvärissäkin on eroa. Kanadanhanhen selkä ja vatsa ovat ruskeansävyisiä, valkoposkihanhi on mustavalkoinen, selkä on harmaankirjava. Molemmilla on musta kaula. Kanadanhanhella on valkoiset poskilaikut, valkoposkihanhella koko pää on valkoinen päälakea ja nokkaa lukuun ottamatta. Siinä mielessä valkoposkihanhen nimi sopisikin paremmin kanadanhanhelle.
Valkoposki-hanhi
Pieni, kaunis ja helposti tunnistettava hanhi. Pää lähes kokonaan valkoinen, kaula rintaan saakka musta.
Ruumis valkoisen, harmaan ja mustan kirjava.
Muuttaa näyttävissä, jopa tuhansien lintujen aura- tai rivimuodostelmissa. Muodostelmista kuuluu terävän kimeä, koiran haukkumista muistuttava ääni.
Lajina elinvoimainen, pääosa maailmankannasta pesii Grönlannissa, Huippuvuorilla, Novaja Zemljalla ja Nenetsiassa.
Raahen saariston ensimmäinen pesimishavainto tehtiin jo vuonna 1989. Sen jälkeen seurasi lähes 20 vuoden hiljainen kausi, kunnes tämän vuosituhannen puolella valkoposket innostuivat jälleen Raahen tienoon rannoista. Tällä hetkellä Pyhäjoen, Raahen ja Siikajoen rannat ovat valkoposken vahvinta esiintymisaluetta Pohjois-Pohjanmaalla Iin Krunnien ohella.
Lähteet: Aureola, Linnut, Suomen peruslajisto. Luonnossa, Linnut, osa 3.