Levyvalssaamon hämärää ohjaamotilaa valaisevat ainoastaan näyttöruudut. Niitä on paljon, kymmeniä. Ne näyttävät tilannekuvaa valssauslinjan tärkeistä kohteista. On myös käsittämättömän paljon grafiikkaa ja numerotietoa.
Valssarin katse on kohdistunut teräsaihioon, joka rullaa punahehkuisena ja muhkeana esille. Sitten alkaa höykytys. Aluksi saavat kyytiä aihion reunat. Sitten aihio katoaa jättimäisen mankelin kitaan. Samassa se sukeltaa näkösälle mankelin toiselta puolelta. Sitä ei tunnistaisi enää samaksi. Ohkaisena kuin kääretorttutaikina se on nöyrtymässä ja muuttumassa teräslevyksi, jonka joku asiakas on tilannut.
Mutta tämä on vasta alkua. Valssarin molemmat kädet liikkuvat ohjaimilla kuin noidutut. Kääretorttutaikina sukeltaa mankelin kitaan yhä uudelleen ja uudelleen.
–Tasomaisuus, mitat, lämpötila ja hyvin paljon muita yksityiskohtia pitää olla just eikä melkein, Atso Kerttula luettelee.
Kerttulan ohjaimien kautta on rullannut terästä jo 30 vuoden ajan. Luulisi, että työ on jo käynyt yksitoikkoiseksi. Mutta se on vain luuloa.
–Kahta samanlaista työvuoroa ei ole, valssari sanoo painokkaasti.
Punahehkuisen teräksen olemukseen ja käyttäytymiseen on kehittynyt pitkän kokemuksen kautta ammattimiehen tuntuma. Jotkut puhuvat vaistosta. Kun ne ovat kohdallaan, ohjausliikkeitä ei tarvitse empiä eikä aprikoida.
Eipä silti että empimiseen olisi aikaakaan.
–Kun kuuma rauta tulee tuohon silmien eteen, tästä ei voi ruveta soittelemaan mihinkään ulkopuolelle ja kyselemään neuvoja. Itse ne ratkaisut on tehtävä, Atso Kerttula toteaa.
Valssaamon ohjaamon puikkoihin ei kukaan valmistu koulun penkiltä. Työn oppii ainoastaan tekemällä. Vierihoitoa eli työn seurantaa ja kädestä pitäen opastamista tarvitaan vähintään vuosi.
Teräksentekijät arvostavat valssarin ammattitaitoa, tehdasopas Martti Raetsaari kertoo.
–Eiköhän se ole tehtaan arvostetuimpia töitä.
Oppaalla on pitkä tuntuma terästehtaaseen.
–Tulin konepajakouluun vuonna 1972. Työkokemusta ehti kertyä 43 vuotta. Eläkkeelle jäin puolitoista vuotta sitten, mutta enpä malttanut pysyä poissa. Tehtaalla on niin mukava ilmapiiri ja hyvä meininki, että tänne tulee aina ilomielin.
Sen tepposen ovat vuodet tehneet, että uusia ja outoja kasvoja tulee tehdaskierroksilla yhä enemmän vastaan, Raetsaari myöntää.
–Suuret ikäluokat, jotka aloittivat työnsä 1970-luvulla, alkavat olla eläkkeellä.
Juhlan paikka
Raahen terästehtaalla vietetään sulaton ja valssaamon juhlavuotta, sillä kummankin käynnistymisestä tulee kuluneeksi 50 vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan perjantaina 13.10. henkilöstön kesken teollisuusoppilaitoksella.
–Ohjelmassa on tarinoita ja muistoja menneiltä vuosilta ja lisäksi järjestetään henkilöstölle tehdaskierroksia valssaamolle, viestintäpäällikkö Karoliina Krook kertoo.
Lokakuussa 1967 tehtaalla vietettiin juhlien juhlaa, kuten Toivo Härkönen kirjoittaa kirjassaan Rautatehdas Raaheen.
"Vihkiäisjuhlaan osallistui noin 3 000 henkeä, heistä kutsuvieraita oli kolmisensataa. Itsestään selvää oli, että tasavallan presidentti Urho Kekkonen tälläkin kertaa oli tilaisuudessa mukana..."
Sanomalehti Raahen Seutu otsikoi 21.10.1967 etusivullaan: Rautaruukin suurvihkiäiset tänään.
"Me tuskin koskaan kykenemme käsittämään sen työmäärän paljoutta, joka on ollut tarpeen kaiken sen, mitä me tänä päivänä silmillämme näemme, luomiseksi.
Ja nyt tehdas seisoo mahtavana silhuettina maisemamme yllä. Tosin se on vuosikymmenen takaisia suunnitelmia huomattavasti laajempi tehdaslaitos eikä se ole valmis vielä tänäänkään. Ei ole sitä koskaan, sillä kehityksen on kuljettava eteenpäin monipuolistumisen merkeissä.
Vuosikymmen sitten tämä alue oli maan mustinta alityöllisyysaluetta. Vuosikymmen on mullistanut Raahen ympäristön. Tavallaan elämä on täällä syntynyt uudestaan. Tänään ei ihmisten tarvitse enää hakeutua Ruotsiin satapäisinä laumoina työnhakuun, tänään työ on liki kotoa."
Seuraavassa numerossa, tiistaina 24. lokakuuta lukijoille kuvaillaan ikimuistoisen H-hetken tunnelmia terässulatolta: "Presidentti Urho Kekkosen lausuttua sanat Suoritetaan vihkiäissulatus, sammuivat uuden terässulaton valot ja tuhatlukuinen vierasjoukko sai nähdä mieleenpainuvan näyn teräksensulatusuunin alkaessa hehkua valtavan jyminän säestämänä, kun siihen puhallettiin puhdasta happea. Oranssista punaisen kautta kullankeltaiseen vaihtelevat liekit sammuivat vähitellen. Uusi lehti suomalaisen raudanjalostuksen historiassa on kääntynyt."