Raahen ensimmäinen rock-tähti Ilkka "Ile" Nordström pudistelee päätään toimittajan antamalle tittelille.
Hänen mielestään ensimmäinen raahelainen rokkitähti oli Rannan Jari Sikiö-yhtyeestä, jossa Ile soitti rumpuja.
– Se oli ensimmäinen bändini. Sikiön kanssa voitettiin Suosikin kilpailun aluekarsinta Tökärillä, mutta siihen se sitten jäi, Ile kelailee.
Kelailtavaa riittää. Muistoja bändivuosilta on kertynyt kuin koivunsiemeniä, joita tuuli lennättää hellittämättä läpi aurinkoisen Kummatin, jossa Ile nykyään pitää majaansa.
Mies on ollut Raahesta poissa 34 vuotta, toki pistoluontoisia käyntejä on tullut tehtyä Oulusta silloin tällöin.
– Lähdin Raahesta 1984 riiuureissulle. Rakastua räjähin. Sitten tultiin muijan kanssa työn perässä Raaheen ja taas mentiin vuoden päästä työn perässä Ouluun. Sille tielle jäin.
Raahessa on Ilen mielestä yksiselitteisen helppoa olla. Tietyt asiat ovat pysyneet samoina kaupungin ilmeen muutoksista huolimatta.
– Samanlaiset jäärät täällä ovat pöpisemässä. Ihmiset eivät muutu.
Oulussa Ile ikävöi Raahen saaristoa, luontoa. Hän kertoo viettäneensä kaverin kanssa monta päivää Ulkopauhassa, sienestänyt ja kalastanut, istunut nuotiolla ja perannut ahvenia.
– Hyvältä tuntuu olla Raahessa. Oli älyttömän mukavaa tulla tänne rauhoittumaan. Oulussa minulla ei välttämättä mennyt kovin hyvin, Ile tuumaa.
Kolmisenkymmentä vuotta kulttuurityötä tehneelle Ilelle kulttuuri-sana tuntuu aiheuttavan pientä ähkyä.
– Se alkaa olla kuin banaaninkuori. Siihen voi vahingossa liukastua.
Oulussa Ile on ehtinyt puuhata yhtä ja toista. Oulun Elokuvakeskuksessa hän on työskennellyt juurikin jokapaikan höylänä: AD:nä, elokuvakoneen käyttäjänä, vahtimestarina ja edustanut taloa muun muassa Sodankylän Elokuvafestivaaleilla. Lavastuspuolta tuli myös opiskeltua sillä mielellä, että elokuvatöistä irtoaisi leipä.
– Leffaan oli hirveä kutsumus, mutta lavastajan töitä ei tullut. Muutamassa tuotannossa olin mukana. Elokuvan ympärillä tuli tehtyä kaikenlaista parikymmentä vuotta.
Jatkuva reissaaminen, joka täysipainoiseen elokuvatyöhön liittyy, ei Ileä innostanut. Samaan hän väsyi musiikkitöissäkin.
– Mieskuoro Huutajissakin olin pitkään mukana ja niidenkin kansa joutui reissaamaan.
Viimeksi Oulussa Ile oli töissä Kulttuurivoimalassa tuottajana ja toiminnan kehittäjänä. Vaikka lusikka oli monessa työnluonteisessa sopassa, ei Ile kääntänyt musiikille koskaan selkäänsä.
Juttelumme polveilee siellä ja täällä, mutta kiepsahtaa monta kertaa samaan kohtaan, Stalkeriin.
– En voisi olla tänä päivänä tyytyväisempi Stalkeriin kuin mitä nyt olen. Ajattelen siitä ajasta pelkkää hyvää.
Viimeisintä Stalkerin kokoonpanoa Ile pitää hyvänä, hyvähenkisenä, mutta muistelee vuoden 1986 Stalkeria kaikkein parhaana. Ainoa mikä koko yhtyeen historiassa närästää, on jatkuva miehistön vaihtuminen.
– Kun bändiin tullaan, siinä tulee antaneeksi lupauksen, että tässä pysytään. On musiikin tekijöitä kohtaan väärin, että jätkät eivät pysy porukassa. Ei se tee hyvää avioliitossakaan, jos sormukset lentelevät seinään koko ajan.
Stalkerin jälkeen Oulussa Ile meni mukaan The Blastermaster -yhtyeeseen, joka paisui välillä 14-henkiseksi. Siellä, ison soittajalauman keskellä tuntui siltä, että oli hyvä päätös ryhtyä rivimuusikoksi.
– Stalkerin kanssa ei enää tuntunut hyvältä sellainen järjetön puristaminen.
Toinen hauska kokoonpano, jossa Ile vaikuttaa on Costa Rica Soul Quartet – M.A. Nummisen taustayhtye. Siinä Ile soittaa pilliä, jolla jäljittelee fonisoundia. Alunpitäen se on huumoriorkesteri, joka esiintyy pikkujouluissa ja yksityisissä juhlissa.
– Meillä on myös vara M.A. Numminen, Pattijoelta kotoisin oleva Marko Kauppinen, hän imitoi M.A.:ta tosi hyvin.
