Vanhojen asuntojen hinnat ovat Raahessa laskussa. Samalla myyntiajat ovat pidentyneet. Asuntojen hintatiedot -palvelun mukaan vanhojen kerrostalojen hinnat laskivat Raahessa viime vuoden kolmannella neljänneksellä 11,37 prosentilla.
Saman palvelun mukaan vuoden 2017 vastaavaan aikaan verrattuna hinnat ovat laskeneet 5,91 prosenttia.
Kodinajan yrittäjä Pasi Siuvatti sanoo, että hinnat ovat asuntojen hinnat ovat tulleet alaspäin jo useamman vuoden.
– Ei mitään syöksykierrettä, vaan sellaista tasaista laskua, Siuvatti sanoo.
Raahen Kiinteistökanavan Markku Kyllönen sanoo, että hintojen lasku näkyy erityisesti 1970-luvulla rakennetuissa valesokkelitaloissa.
– Se on valtakunnallinen trendi, Kyllönen sanoo.
Raahen OP-Kiinteistökeskuksen myyntipäällikkö Teuvo Mattila sanoo, että tietyntyyppisissä kohteissa hinnat ovat laskeneet kymmenisen prosenttia. Hintojen laskua on ollut 1970-luvuilla rakennetuissa rivi- ja omakotitaloissa.
Siuvatti sanoo, että peruskuntoisten 1960–1980-luvuilla rakennettujen peruskuntoisten omakotitalojen myynti on suhtkoht haastavaa.
Laskua on myös kauppojen määrissä.
– Nyt tämä vuosi on mennyt samalla tasolla aikaisempaan verrattuna, mutta kun vuosiin 2012 ja 2013 asti mennään, kauppamäärät ovat tipahtaneet, Mattila sanoo.
Kyllösen mukaan asuntokauppa on taantunut Raahessa, kuten Suomen muillakin taantuvilla paikkakunnilla.
Asuntokauppasivusto Etuoven tilastojen mukaan vuonna 2016 Raahessa tehtiin noin 260 asuntokauppaa, kun taas viime vuonna kauppoja oli noin 210.
Raahen Habitan myyntijohtaja Petteri Tikkanen sanoo, että rivitaloasuntojen myyntimäärät ovat laskeneet pari vuotta. Omakotitalojen myynnissä laskua on puolestaan ollut vuoden verran.
Tilastoista havaitsee myös myyntiaikojen pidentymisen. Entistä pidempiin myyntiaikoihin vaikuttaa osaltaan myös pankkien kiristynyt asenne.
– Pankit ovat huomattavasti enemmän kiinnostuneita siitä, mikä on asunnon vakuusarvo, Kyllönen sanoo.
Siuvatti, Kyllönen ja Mattila sanovat kaikki, että ilmapiiriin vaikuttaa ydinvoimalan rakentamislupapäätöksen odottelu. Erityisesti myyntiä suunnittelevat saattavat viivyttää päätöksen tekemistä, jos tarve päästä eroon asunnosta ei ole aivan akuutti.
Asuntokauppaa käydään joka tapauksessa kaiken aikaa, sillä kun tarve vaihtaa suurempaan tai pienempään asuntoon tulee, silloin lähdetään tekemään kauppoja.
Siuvatti huomauttaa, että jotkin kohteet menevät kaupaksi hyvinkin nopeasti. Mattila sanoo, että kaupaksi menevät uudehkot hyväkuntoiset omakotitalot sekä rivi- ja kerrostaloasunnot.
– Mutta kyllä ihmiset ovat hintatietoisia niissäkin. Pitää olla maltillinen hinnoittelussa.
Vanhakin kohde menee hänen mukaansa kaupaksi, jos se on hyvin remontoitu.
Myös Siuvatti sanoo, että myyntiä helpottaa, jos asunto ei kaipaa isoa remonttia.
– Kyllä ne ovat halutuimpia, jotka on remontoitu.
Tikkanen sanoo, että nyt on hyvä aika olla omistusasuja: korot ovat alhaalla ja hintataso ei ole korkea.
Tilastokeskuksen mukaan euromääräiset asuntovelat ovat laskeneet Raahen seutukunnassa vuodesta 2016 vuoteen 2017.
Tilastokeskus ei ole vielä julkaissut viime vuoden tilastoja.
Pyhäjoella yhteen laskettu asuntovelka oli vuonna 2016 kaikkiaan 34,1 miljoonaa euroa, Raahessa 284,8 miljoonaa ja Siikajoella 50 miljoonaa. Vuonna 2017 pyhäjokisilla oli velkaa 33,8 miljoonaa, raahelaisilla 278,5 miljoonaa ja siikajokisilla 49,3 miljoonaa.
Vuodesta 2015 asuntovelan määrä on laskenut Raahessa ja Siikajoella, mutta Pyhäjoella on ollut hieman nousua.
Asuntovelkojen euromääräiset korot ovat olleet myös laskussa vuodesta 2015 vuoteen 2017. Raahessa asuntovelkojen korot olivat vuonna 2015 noin 4 miljoonaa, kun taas vuonna 2017 korot olivat ainoastaan 3,2 miljoonaa.
Pyhäjoella euromääräiset asuntovelkojen korot olivat vuonna 2015 449 511 euroa ja vuonna 2017 403 521 euroa. Siikajoella euromääräiset korot olivat vuonna 2015 yhteensä 709 434 euroa ja vuonna 2017 kaikkiaan 589 967 euroa.
Suomen Hypoteekkiyhdistys julkaisi tuoreimman asuntomarkkinakatsauksensa viime vuoden marraskuussa. Siinä todetaan, että korkojen nousu lähestyy hitaasti, mutta asuntovelallisen ei tarvitse pelästyä tilannetta.
Katsauksen julkaisuaikaan asuntolainojen keskikorko oli pysynyt alle prosentissa jo vuoden päivät. Korkojen nousun on odotettu jo pitkään alkavan aina seuraavan vuoden tai kahden aikana. Esimerkiksi vuonna 2015 koronnostoa odotettiin vuodelle 2017 eli kahden vuoden päähän.
kfk jeakdfn lkdfkgjsjvgjkfngv jnfjn gjnf gjndfv njkgj n nfj fjd kjfk