Vi­han­nin aseman odo­tus­ti­laa ja vessaan neljä vaih­to­eh­toa

Raahen asemalla Vihannissa ei ole odotustilaa eikä vessaa. Asia on ihmetyttänyt ja surettanut monia junamatkustajia. Epäkohta tuli esille muun muassa Vihannissa pidetyssä lähidemokratiaillassa.

Raahen kaupungin tekninen keskus on selvitellyt eri vaihtoehtoja, miten puute voitaisiin korjata.

Selvittelyssä on ollut kolme vaihtoehtoa.

Yksi niistä olisi vuokrata Vihannin asemarakennus. Se on kuitenkin nykyisten aitausjärjestelyjen vuoksi melko kaukana lähtölaiturista.

Toisena vaihtoehtona on vuorata läheinen taksirakennus junan odottajia varten.

Kolmantena on selvitelty yksinkertaisesti WC-kontin hankintaa. Se ei kuitenkaan ratkaisisi pakkasessa värjöttelevien matkustajien ongelmaa.

Rakennetun ympäristön lautakunnan puheenjohtajan Niilo Ojalan (vas) mukaan lautakunnassa tuli esille myös mahdollisuus käyttää Vihannin vanhan kunnanviraston tiloja odotustiloina. Niiden haittapuolena on sama kuin Vihannin asemarakennuksenkin: ne ovat melko kaukana ja kauempanakin kuin asemarakennus.

Lautakunta jatkaa asian käsittelyä, kun se saa tietää hintalaput kaikista vaihtoehdoista. Sen jälkeen asia menee edelleen kaupunginhallitukseen käsiteltäväksi, ja kaikki riippuu siitä, saadaanko tilojen hankintaan määrärahoja.

Ojalan mielestä on syytä pohtia, paranisiko Raahen kaupunkikuva, jos odotustilaan löydettäisiin kunnollinen ratkaisu, ja lisäisikö se junalla matkustamista Raaheen.

Varviin venepaikan hinta sama hintakuin Thompsonin

Varviin valmistuu toukokuussa venelaituri. Venepaikka siinä maksaa 118 euroa.

Taksa on sama kuin niillä, jotka pitävät venettään laiturissa Thompsonin rannassa.

Mainos
Raahen Seudun pelit

Pelaa Raahen Seudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä