”Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?” Virkkoi Lumikin äitipuoli ja sai peililtä miellyttävän vastauksen: ”Oi jalo kuningatar, mitä muuta kertoisin, päällä maan olet sinä kaunein ja ihanin!” Kunnes sitten eräänä päivänä vastaus ei enää miellyttänytkään, kun peili vastasi: ”Lumikki maan päällä kaunein on.” Muistamme hyvin, että tuosta hetkestä alkoi tuon sadun kuningattaren elämässä alamäki, joka lopulta johti traagiseen kuolemaan.
Saduissa paha on usein niin äärimmäistä, että se on helppo ohittaa toteamalla, etten minä ainakaan tuollaiseen sortuisi. Mutta uskallan väittää, että aivan varmasti, jokainen vertaa itseään toisinaan muihin ihmisiin tai sitten tarkastelee itseään erilaisten ihanteiden ja arvojen valossa.
On hyvä, jos voimme katsoa itseämme peilistä tyytyväisinä ja hyväksyen näkemämme.
Tässä ajattelen, että tuo peiliin katsominen ei tarkoita pelkän ulkokuoren tarkastelua, vaan, että tarkastelemme koko elämäämme. Jatkuvat kielteiset ajatukset omasta itsestä lamaannuttavat. Siksi on hyvä, jos osaamme suhtautua itseemme lempeästi.
Joskus kuitenkin tuo oma peilikuva voi särkyä. Voimme pitkään elää elämäämme rauhassa itseemme tyytyväisinä. Kunnes jostain, jonain päivänä mieleen hiipii pieni epävarmuus tai kateuden siemen. Entä jos sittenkin olisi pitänyt elää toisin tai joku lähimmäinen näyttää onnistuneen elämässään, jotenkin paremmin. Jos annamme näille ajatuksille liikaa tilaa niistä voi tulla pakkomielle, joka tekee elämästämme kurjaa, kuten tuolle Lumikin äitipuolelle kävi.
Joskus kuitenkin tällaiset ajatukset voivat olla meille hyödyksi.
Huomaamme, että olemme sokeina kulkeneet elämässämme kauas itsestämme, läheisistä ihmisistä ja Jumalasta. Raamatun tekstien yksi tehtävä on ohjata kohti nöyryyttä pois ylpeydestä ja omasta kaikkivoipaisuudesta. Niiden tarkoitus ei ole kuitenkaan painaa maahan vaan osoittaa suunta, jota kohti kulkea.
Kristityn elämään sopiikin hyvin rukous, jossa pyydämme, että Jumala näyttäisi meidän elämästämme, sen mikä on elämässämme hyvää ja sen mitä teemme väärin. Mutta samalla olisi meille armollinen, ettemme ylpistyisi kaikesta hyvästä, emmekä toisaalta vajoaisi jatkuviin itsesyytöksiin ja itseinhoon.
Tiivistetysti se voisi kuulua, vaikka näin: Tutki minut Herra, mutta älä hylkää.
