Joulun aikaan ajattelin joulun lapsen syntymää. Mietin myös elämän loppumista heikossa kunnossa olevan isäni luona. En tiennyt loppiaisen alla olisiko elämää jäljellä vain tunteja vai kokonaisia päiviä.
Hiljattain vietetty loppiainen jää muistoihini samasta syystä kuin neljätoista vuotta sitten.
On jälleen aika muotoilla kuolinilmoitus. Siihen kirjoitetaan kaksi päivämäärää, joiden väliin mahtuu ihmisen koko elämä. Tässä kuolinilmoituksessa elämän pituus on lähes yhdeksänkymmentä vuotta.
Lukiessani lehdistä kuolinilmoituksia tuntematta vainajia katson etunimiä ja syntymäaikoja. Lasten ja nuorten kohdalla mietin, mikä mahtoi olla kuolinsyy. Vanhuksen kuolema on luonnollisesti väistämätön ja elämän päättymistä on saattanut edeltää pitkäkin aika vuodepotilaana.
Katsoessani lapsen ja nuoren tai perheen vanhemman kuolinilmoitusta nousee mieleeni ajatus, että elämä loppui liian varhain. Ei ole helppo ymmärtää, että minun ja jokaisen ihmisen elämän pituudelle on annettu mitta jo ennen syntymää. Hyvinkin lyhyt elämä on siis kokonainen elämä.
Rakkaan isäni kohdalla Esa Tuomaalan kirjoittamat sanat ovat niin sopivat. – Soi rauhan kellot, askareet on jääneet, pois joutaa sirppi, kylvövakkanenkin ja ohdakkeisen pellon reunalle, jää kyntäjältä aura raskahin. – En enää vainiolta palanneena, nyt moiti hikeä ja vaivaa koskaan. Mä sainhan tehdä auringossa työn, kun toivo iankaikkinen loi valon.
Maalaistalon monet paljon voimia vaatineet työt olivat isän osalta jääneet jo vuosia sitten. Inhimillisesti ajatellen toivoinkin jo isän saavan jättää ajan vaivat ja päästä toivomaansa lepoon. Joutiko hän lähtemään?
Kun elämän intoa huokuva ja tulevaisuutta suunnitteleva poikamme kuoli, hän lähti kuin elämän aamusta. Hänen ajalliset sirppinsä ja kylvövakkansa olivat tietokone ja monet autoprojektit. Ehkä opiskelijan päiviin kuului ohdakkeitakin, mutta enimmäkseen aurinkoista toivoa tulevista päivistä.
Voimakkaana tunnen poikani hyväntahtoiset sanat: "Ei jouva". Ne kuvastivat niin täyttä elämää monine kiinnostavine tehtävineen, että vähemmän kiinnostava sai hetken odottaa – kun taas pellon reunalla uupuneena kylvövakkansa tai sirpin kanssa odottavan aika voi käydä pitkäksi.
Lämmöllä muistan, kuinka lapsellamme oli kuitenkin aikaa pysähtyä kuin pellon reunalle seuraamaan sanan kylvöä ja uskomaan armosta. Varhaisessa sadonkorjuussa taivaan Isän sirppi leikkasi kypsää viljaa, yhtä kypsää kuin isäni kuollessa.
