Vähän ennen juhannusta, tarkemmin sanottuna 13. kesäkuuta, syntyi Revonlahdella papin perheeseen tyttölapsi.
Elettiin vuotta 1854. Kaksi vuotta aiemmin perheeseen oli jo syntynyt poika ja myöhemmin perhe kasvoi vielä viidellä sisaruksella.
Revonlahdelta perhe muutti Isän työn perässä pian Siikajoelle ja sieltä taas muutaman vuoden päästä Sodankylään, josta isä oli saanut kirkkoherran viran hoidettavakseen. Tuolla Lapin pakkasissa tytöstä kasvoi nuori viisas nainen.
Jo nuorena hän osasi useita kieliä ja kun hän valmistui Oulun tyttökoulusta, hän palasi perheensä luokse pitääkseen kotikoulua nuoremmille sisaruksilleen. Kotikouluvuosien jälkeen hän kouluttautui lisää mm. Tukholmassa.
Tukholmassa ollessaan hän sai keuhkotaudin, joka seurasi häntä lopun elämäänsä. Vaikka tuo tauti vei häneltä voimia, niin siitä huolimatta hän valmistui Jyväskylän seminaarista opettajaksi. Oli hetken aikaa johtavana opettajana Oulun tyttökoulussa, josta hän siirtyi suomen kielen opettajaksi Sortavalaan. Siellä hän teki varsinaisen elämäntyönsä.
Jälkikäteen on arveltu, että tuo sairaus jonka koki omassa elämässään, sai tuon hartaan kristityn suuntaamaan tarmonsa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen.
Niinpä Sortavalassa ollessaan hän perusti omilla varoillaan yksityisen diakonissalaitoksen. Tuo laitos oli siinä mielessä ainutlaatuinen, että se oli ensimmäinen oppilaitos, josta valmistui diakoniatyöntekijöitä seurakuntiin.
Kaiken kaikkiaan 200 diakonissaa sai koulutuksensa pelkästään tuossa oppilaitoksessa. Lisäksi saman mallin mukaan perustettiin oppilaitos mm. Ouluun.
Voimme vain kuvitella kuinka moni sairauden, köyhyyden ja muun kurjuuden, kanssa kamppaillut ihminen on tullut autetuksi eri puolilla Suomea tuon yhden naisen sinnikkään työn ansiosta.
Jenny Ivalon nimi ei enää ole päivittäin ihmisten huulilla. Voi olla, ettei edes moni diakoniatyötä tänä päivänä tekevä kysyttäessä muista kuka tämän työmuodon aikoinaan Suomeen loi. Mutta ehkä se ei ole edes tärkeää.
Tuskin Jenny itsekkään tahtoisi, että hänen kuvansa koristaisi diakoniatoimistoja ympäri Suomen. Sen sijaan siellä toimiston seinällä on usein risti. Luulenpa, että se on se kuva, jonka Jenny haluisi, ihmisten mieliin piirtää. Kuva rististä, joka kertoo Jumalan rakkaudesta meitä kaikkia kohtaan.