Mielikuvani tuomiosta kuvastaa enemmän ei-toivottua kuin toivottua ratkaisua. Julkisuudessa käsitellään usein vuosiakin kestäviä oikeusprosesseja, joissa osapuolet saavat joko vapauttavia tai rankaisevia tuomioita. Arkikielessäkin puhumme tuomiosta; saatamme leikillisesti todeta jonkun antavan lopullisen tuomion käsiteltävään asiaan.
Ei varmaan ole ihmiselle vieras tunne pelätä tulevansa rangaistuksi. Onhan yhteiskunnan toimivuuden ja sosiaalisen yhteiselon kannalta ensiarvoisen tärkeää, että toimimme eettisten ja oikeudenmukaisten arvojen pohjalta. Suurin osa ihmisistä haluaakin elää yhteisesti sovittujen sääntöjen ja lakien mukaisesti.
Tuleva sunnuntai on kirkkovuodessa Tuomiosunnuntai. Päivän sanomassa saatamme kokea sekä turvallista että turvatonta tunnetta. On kysymys paljon suuremmista asioista kuin ajallisen tuomioistuimen vapauttavista tai rankaisevista ratkaisuista. Eikä kukaan ohita tuota tuomiota.
Jatkuvasti mitä erilaisimmissa tilanteissa ja asioissa tuodaan esille, kuinka aika on muuttunut. Luterilainen oppi kyseenalaistetaan. Martti Lutherin omakohtaiset kokemukset etsiessään tunnonrauhaa on vahva todistus Raamatun opetuksesta ihmisen syvimpiin kysymyksiin. Ei ihminen ihmisenä ole muuttunut viidensadan vuoden aikana. Näin voimme todeta reformaation juhlavuonna.
Satoja vuosia sitten elämässään epäonnistuneen ihmisen tekojen sovitukseen liitettiin jopa raha, kun anekauppojen turvin haettiin pelastautumista. Kirkon papit ohjeistivat näin tunnonhädässä olevia ihmisiä, eikä motiivina ollut vain pelkästään lähimmäisen auttaminen.
Miten on tänään? Rahalla ei ehkä yritetä ostaa tunnon rauhaa. Mutta luterilaisen kirkon keskuudessa yhä useampi olisi hyväksymässä Lutherin opin vastaisen elämän. On henkilöitä, jotka perustavat näkemyksensä ihmisten miellyttämisen pohjalle. Auttaako ihmistä viimeisenä päivänä, vaikka kirkossa hänen elämälleen annettaisiin tällainen siunaus?
Ihmismielin lähimmäisemme jakautuvat hyvin ja huonosti käyttäytyviin. Elämäämme ei lopulta tarkastella vain tekemisten tai tekemättä jättämisten kautta, eikä elettyjen päivien sisällön ja määrän perusteella. On lohdullista, että meidät tuomitaan armolla ja laupeudella vaikkakin totuudessa.
Lähtöhetkellä vain ja ainoastaan yhdellä asialla on merkitystä. Yksin omakohtaisella uskolla ja yksin armosta on mahdollisuus päästä kerran taivaan iloon. Iloon, josta myös Lutherin sanoittamat ja säveltämät laulut soivat toivon sanomaa.