Kesä 2013. Samu Jääskelä istuu Raahen linja-autopysäkin penkillä ja katselee tähtiä. Päähän on muuttanut ampiaispesä. Se on surissut aivoissa alkoholin vimmalla jo vuoden päivät. Kesä on ollut hurja. Hänestä on tullut koko Raahen tuntema räppäri-Samu. Se humalainen, pieni tyyppi, josta ei ääntä puutu. Yölliset mietiskelyhetket taivaan alla kokoavat laskuhumalaista mieltä. Yön taittuessa aamuun Samu ymmärtää, mitä pitää tehdä. Hänen pitää hyvästellä päihteinen katupelle, ja palata kotiin oikean Samun luokse. Taistella itsensä viinan tiivistämän sumun läpi päivänvaloon ja tehdä se aluksi yksin.
– Menin kotiin hirveissä tärinöissä. Otin nurkasta lojuneen salibandymailan. Se hädin tuskin pysyi käsissäni. Huitaisin sillä mielikuvituksellisen viinapullon pois. Sanoin itselleni, että täältä noustaan, Samu kertoo.
Samu oli yrittänyt raitistua jo monta kertaa. Joskus antabuksen tai A-klinikalta annettavien rauhoittavien voimin. Sairaalasta hänet oli heitetty kotiin selviämään useita kertoja. Katko ja putka olivat tuttuja. Samun kohdalla alkoholismin hoito ei onnistunut pikahoidoilla.
– Tajusin, että minun piti tehdä työ itse. Otin käyttöön samanlaisen mentaliteetin kuin ennen urheillessa, kertoo vuosia jääkiekkoa, jalkapalloa ja salibandyä harrastanut Samu.
Urheiluun kuuluu kenttäkuittailu. Samu oli oppinut ottamaan sanat sanoina, ja vastaamaan samalla mitalla takaisin. Pienikokoisena hän oli oppinut käyttämään räkytystä keinona vastustajan harhautukseen.
– Sama päti raitistumiseen. Ajattelin, että antaa pottuilujen tulla tyyliin, että kyllä se kohta repsahtaa.
Samu valmistautui henkisesti raitistumiseen kuin isoon urheilusuoritukseen. Hän meni nukkumaan joka päivä kello 22. Aamulla hän teki ajatuksia rauhoittavan kävelylenkin. Sitten hän otti vihkon ja aukaisi siitä sivun.
– Joka päivä kirjoitin puhtaalle paperille yhden tehtävän, jonka suoritin.
Samu piti kiinni rutiineista, jotka kuulostavat paperilla yksinkertaisilta, mutta olivat käytännössä kaikkea muuta. Puhdas paperi auttoi aloittamaan alusta. Yksi tehtävä kerrallaan Samun elämä alkoi loksahdella uusiin uriin. Ystävät saivat velkoja takaisin. Samu opetteli sanomaan ei kavereille, jotka tulivat koputtelemaan ovelle nousuhumalassa. Hän pääsi velkajärjestelyyn. Hän etsi tietoa riippuvuuksista ja katsoi niihin liittyviä ohjelmia. Kauheinta krapulaa kesti pari kuukautta, sitten helpotti.
– Olin itse aiheuttanut tilani, joten päätin taistella yksin myös raittiiksi. Annoin menneen mennä, sillä sen vatvominen ei auta parantumista.
Parin vuoden päästä Samun vointi oli hyvä, mutta työelämään hän ei ollut vielä valmis. Vuonna 2015 Raahessa aloitti Woimala, joka tarjoaa sosiaalisen kuntoutuksen palveluja. Samu on ollut mukana sen toiminnassa alusta lähtien.
– Woimala on tärkeä paikka minulle ja monille. Täältä löytyy samanhenkistä seuraa.
Samassa huoneeseen pölähtää Rontti, Woimalan oma maskotti ja koira. Rontti istuu Samun viereen sohvalle kuin suojellakseen kaveriaan epäilyttävältä valokuvaajalta.
– Samu on todella tärkeä henkilö täällä Woimalassa, kertoo sosiaalisen kuntoutuksen ohjaaja Katja Koivumaa.
– Hän on ensimmäisenä tutustumassa uusiin ihmisiin täällä ja tsemppaamassa heitä. Samusta huomaa, että hän on sinut itsensä ja menneisyyden kanssa. Hänelle on helppo tulla puhumaan.
Samu vähättelee lausumaa vaatimattomaan tapaansa.
– Sama se on urheilujoukkueessa. Otetaan uusi tyyppi heti mukaan.
Mutta kaikki eivät ole yhtä sosiaalisia kuin Samu. Hulluinakaan kesinä Samu ei käyttäytynyt aggressiivisesti, vaikka metelöi katukuvassa monen ihmisen edestä. Samu on kaikkien kaveri. Jääkiekkojoukkue Jokerin logolla komistetut lapaset nousevat kaupungilla tiuhaan tahtiin tervehtimishuitaisuun, kun tuttuja valuu ohi. Vaatii rohkeutta astua ihmisten eteen kaiken eletyn jälkeen. Samulle haluaa antaa toisen mahdollisuuden, ja sen hän on jo useimmilta saanutkin.
– Mummotkin sanovat kaupungilla, että hienoa Samu. Jos kuvailisin nykyistä elämää yhdellä sanalla, niin se olisi leppoisa.