Vil­li­mink­ki on ko­tiu­tu­nut Raahen seudun luon­toon

Minkkejä on karannut ja karkaa tarhoilta luontoon. Tästä pienestä reiästä hangessa ja jäässä villiminkki on pulahtanut veteen kalanpyyntiuimaretkelleen.

Raahen seudun luonnossa vilistää huomaamattomia pieniä eläimiä. Osa niistä on saattanut päästä vapaalle jalalle vasta hiljattain.

1920-luvulla Pohjois-Amerikasta tuotu turkistarhaminkki on kotiutunut karkuteille päästyään uuteen kotimaahansa. Lämmin turkki päällään ja terävät hampaat suussaan minkki, joka liikkuu yhtä hyvin vedessä kuin maalla, pärjää hyvin luonnossa. Sillä ei ole muita luontaisia vihollisia paitsi ihminen. Korkeintaan toinen samalla reitillä vastaantuleva peto saattaa koitua sen kohtaloksi.

Metsästäjät eivät pidä minkistä, koska se tappaa vesilintuja ja ryöstää niiden pesiä. Minkistä eivät pidä kalastajatkaan, sillä se verottaa kalakantaa ­– tosin ei välttämättä yhtä paljon kuin esimerkiksi saukko.

– Minkki asuu vesistöjen äärellä. Se on kalan ja sammakon syöjä. Pesimisaikaan se ryöstää vesilintujen pesät ja syö poikaset, jopa aikuiset linnut, kertoo Raahen Seudun Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ilkka Seppälä.

Hillitäkseen minkkikannan ja muidenkin petoeläinkantojen kasvua riistanhoitoyhdistys järjestää metsästäjille pienpetokilpailua, johon osallistuu Seppälän arvion mukaan Raahesta ja Pyhäjoelta aktiivisesti 20–­30 pyytäjää.

Viime vuoden aikana kisaan ilmoitettiin 54 pyydettyä minkkiä, edellisenä vuonna 97. Seppälä arvelee, että minkkiä on silti saatettu pyytää enemmänkin. Kaikki pyytäjät eivät ilmoita saaliitaan kisaan.

Kuinka paljon minkkejä luonnossa on, sitä Seppälä ei ala arvailla.

– Tarhaus on laantunut Suomessa. Jospa se kanta siitä rauhoittuu, hän pohtii.

Pienempien petoeläinten pyynnissä käytetään loukkuja ja heti tappavia rautoja. Metsästäjältä kysyy tarmoa kokea loukut kerran vuorokaudessa. Eläimet eivät saa nuutua loukuissa kauan.

Minkin ja näädän loukut ovat kotelomaisia. Heti tappavia rautoja käytettäessä ne voidaan koteloida tunnelimaisiksi.

Näädän loukku on yleensä vinon puun päällä. Sen sijaan minkkiä pyydetään vesirajassa.

– Loukku- ja rautapyynnissä on huomioitava, että ne eivät saa aiheuttaa varaa ihmisille, kotieläimille eikä rauhoitetuille eläimille, Seppälä korostaa.

Pyytäjän rahallinen hyöty saattaa jäädä pienen puoleiseksi, ja minkkitunkkia on turha haaveilla.

– Luonnonvaraisilla turkiksilla ei ole kovin suurta arvoa.

Kesällä saaliiksi saadun minkin turkki on huonossa kunnossa. Minkkien karva vaihtuu sekä keväällä että syksyllä. Parhaiten karva pysyy talvella pyydetyssä minkissä.