Vuosien takaa

Vuonna 1937 Vuonna 1967 Vuonna 1987 Vuonna 2007
Vuonna 1937
Vuonna 1937

Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan, mitä tapahtui vuonna 1937, 1967, 1987 ja 2007. Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus. Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.

Raahen syysmarkkinoita vietetään tänään ja huomenna. Eläinmarkkinain suhteen on ainakin odotettavissa tavallista suurempaa vilkkautta, sillä jo eilen aamupäivään mennessä oli tänne saapunut 23 vaunulastillista hevosia. Hevosia oli saapunut aina Helsinkiä myöten.

Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläs A.E. Kovalev vieraili Rautaruukki Oy:n tuotantolaitoksilla eilen. Tutustumisen kohteena oli erityisesti toisen rakennusvaiheen saavutus terässulatto ja valssaamo. Vieraita oli vastaanottamassa toimitusjohtaja Helge Haavisto.

Pyhäjoen kunnanviraston edessä paljastettu Pauhalla-patsas sinnitteli esikuviensa tapaan viimeiseen saakka, sillä kalastajahahmot eivät millään olisi halunneet luovuttaa pois verhona ollutta kangasta. Olavi Muikkula, Kaisa Kangas ja Marika Kupulisoja olivat lopulta vahvempia.

Aivan lähiaikoina saadaan kuulla, onko Pyhäjoki mukana kun lähdetään selvittämään uuden ydinvoimalan ympäristövaikutuksia. Fennovoiman edustajat Juha Miikkulainen, Timo Kallio ja Juhani Hyvärinen tapasivat Pyhäjoen päättäjiä tiistaina.

Mainos
Raahen Seudun pelit

Pelaa Raahen Seudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä