Jere Pehkosen ääni on selkeä ja miellyttävä – täydellinen radioääni. Viimeiset kuusi vuotta häntä onkin voinut kuunnella Yle Puheella. Pehkosen tie radioon kulki mutkien kautta.
– Lukion jälkeen lähdin ulkomaille reissaamaan. Jossain vaiheessa vuonna 2011, ollessani Sri Lankassa, rahat alkoivat olla loppu ja aloin pohtia, mitä voisin tehdä, mikä minua kiinnostaisi. Ajattelin silloin, että opiskelen joko lentäjäksi tai radioalalle.
Hän myöntää, ettei ollut aikaisemmin haaveillut radioalan työstä. Radion kuuntelu ei ole ollut hänelle merkityksellistä eikä hänellä ole alalta esikuvia. Työ radioalalla tuntui kuitenkin hyvältä ja mielenkiintoiselta vaihtoehdolta.