LUKIJALTA Kuljen tutussa työhuoneessa. Seinällä on kaappirivistö, josta leviää vanhojen papereiden pölyinen tuoksu. Avaan yhden ovista ja alan lajitella vanhoja lehtiä, muistioita ja luentotulosteita. Tunnistan ilmeen kasvoillani. Se on kireä ja kulmikas, minulle vieras.
Tunnistan tunteet sisälläni ja lausun ne hitaasti ääneen: viha ja suru. Niin hitaasti, että jokainen kirjain näkyy huutomerkkinä edessäni ja sydämessäni. Tunnen painon rinnassani. Huokaisen, säpsähdän, aukaisen silmäni ja huomaan olevani tutussa huoneessa, omassa sängyssäni. Kello on vasta neljä, vielä saan nukkua. Hengitän hetken vielä sisään ja ulos uneni jäänteitä ja vaivun raskaaseen uneen. Aamulla istahdan tuttuun kahvihuoneeseen kuppi höyryävää kahvia edessäni.
On alkamassa tavallinen päivä pienen sairaalan leikkausosastolla. Potilaita saapuu ympäri maakuntaa, kaukaisimmat parinsadan kilometrin päästä. Lämmin taksi odottamassa pimeällä pihamaalla jo kolmen aikoihin yöllä, pitkä matka edessä. Laboratorion kautta osastolle, jossa ystävälliset hoitajat odottavat. Hoitaja kertaa vielä esitiedot ja käydään läpi tärkeät tiedot varpaanvälien kunnosta nukutuspelkoihin. Kirurgi tutkii ja kertoo leikkauksen kulun. Potilas tuo esille omat kysymyksensä ja huolensa. Leikkauspäätös vahvistetaan yhteisesti. Valmistelurutiinien jälkeen potilas tuodaan sängyllä leikkausosastolle. Käytävällä kuuluu hoitajan ja potilaan puheensorina arkipäiväisistä asioista, hoitajan tuttu rauhoittava ääni.
Leikkausosastolla odottaa innokas armeija osaajia. Laitosapulainen on siistinyt paikat valmiiksi. Anestesiahoitaja on tarkistanut hengityskoneen ja valmistellut lääkkeet siistiin riviin anestesiapöydälle. Instrumenttihoitajat ovat valmistelleet välineistön. Anestesialääkäri on suunnitellut anestesian kulun. Potilas hämmästelee salissa olevan henkilöstön määrää ja sitä, että taas käydään läpi samat esitiedot. Käymme lävitse ääneen tarkistuslistan potilasturvallisuuden takaamiseksi. Potilas ymmärtää hyvin, kun kerromme mallin tulleen ilmailuturvallisuudesta. Kaikki on valmista. Anestesialääkäri pyytää potilasta ajattelemaan mukavia asioita, hengittämään muutaman kerran syvään sisään ja ulos ja toivottaa hyviä unia. Pesun ja peittelyn jälkeen kirurgi suorittaa leikkauksen instrumenttihoitajan avustuksella. Anestesian jälkeen potilas siirretään heräämöön toipumaan. Potilan raottaessa silmiään hän kuulee hoitajan lempeästi kysyvän kivusta ja voinnista. Kun vointi hiljalleen kohenee ja kivut ovat hallinnassa, potilas pääsee takaisin osastolle, josta hänet kotiutetaan kipulääkereseptien ja jatkohoito-ohjeiden kera.
Sama toistuu kerta toisensa jälkeen. Jokainen potilas on erilainen ja kohtaaminen on omanlainen. Me tuomme oman persoonamme mukanamme. Potilaan kokemukseen vaikuttaa myös pienen sairaalan kiireettömyys, inhimillisen pienet tilat ja yksilöllinen kohtelu. Leikkaussalit ovat avarat ja hyväkuntoiset, salivälineistö on modernia ja henkilöstö on osaavaa ja innokasta. Työssä on tekemisen meininki ja saumaton yhteistyö. Leikkauksia on noin 2600 vuodessa. Toimenpiteet on valittu alueellisen työjaon mukaisesti. Potilasvalinnassa on huomioitu pienen sairaalan resurssit, joten riskinarviointia tehdään tarkalla silmällä. Leikkaustoiminta on todettu turvalliseksi ja vieläpä kustannustehokkaaksi.
Pienen sairaalan etuna on matala konsultaatiokynnys. Samoissa tiloissa olevan perusterveydenhuollon osastoilta voidaan helposti konsultoida kirurgia vanhuksen kuolioon menevästä varpaasta tai anestesialääkäriä saattohoitopotilaiden kivusta tai verisuonikatetreista. Kaikkia ei tarvitse lähettää yliopistosairaalaan, mikä on potilaalle ja omaisille inhimillistä.
Jostain Helsingistä tuli käsky: anestesiaa vaativa leikkaustoiminta on lopetettava potilasturvallisuuden parantamiseksi ja kustannusten leikkaamiseksi. YT-neuvottelut on aloitettu. Leikkausosaston kahvihuoneen täyttävät hämmästely ja pohdinta tulevasta. Jokainen miettii, mitä valintoja voi tehdä jatkossa. Osa on ilmoittanut jo lähdöstä. Osa on aloittanut kouluttautumisen toiseen ammattiin. Vakavissaan harkitaan siirtymistä sairaanhoitajan tehtävistä trukkikuskiksi: varmempi työ, parempi palkka ja vieläpä omalla paikkakunnalla. Kaikilla ei ole mahdollista siirtyä toiselle paikkakunnalle koulutusta vastaaviin töihin. Musta huumori sallittakoon: joku on harkinnut työtä leikkaussalin kummituksena tai automaattisena puhelinvastaajana: ”leikkaussalimme ei ole toiminnassa juuri nyt, olkaa hyvä ja soittakaa muutaman vuoden kuluttua uudelleen.”
Kuljeskelen tutussa työhuoneessa. Kaappirivistö on suljettuna edessäni, tunnen papereiden tuoksun. Tunnistan tutut tunteet, vihan ja surun. Ne on tunnettava, käytävä lävitse, hengitettävä sisään ja ulos. Tiedän, että minun on ryhdyttävä kohta toimeen. Tarpeettomista papereista luovutaan, tärkeät säilytetään. Ehkäpä säilytän myös jotain vähemmän tärkeää ja itselle merkityksellistä muistoksi tästä ajasta. Muistoksi monipuolisesta työstä, mukavasta työyhteisöstä, kohtaamisista potilaiden kanssa, laulusta ja naurusta. Ajan kanssa haluan luopua vihasta ja surusta, katkeruus nakertaa vain omia sisuskaluja eikä se kannata.
Haluan katsoa eteenpäin. Uusi aika on alkamassa ja löydän vielä paikkani. Paikallispuudutustoimenpiteitä tehdään jatkossakin Raahessa, mutta anestesiaa vaativan leikkaustoiminnan tarina on ohi leikkausyksikössämme. Viimeinen sammuttakoon valon.