Ylimattilan Arboretumilla Pyhäjoen Parhalahden kylällä järjestetään lauantaina ja sunnuntaina kevättalkoot. Kaikki halukkaat voivat tulla paikalle vaikka vain lyhyeksi aikaa ja tehdä töitä omien voimiensa mukaan.
Arboretumin viime vuosikymmenen alussa perustaneet Eva ja Arvo Maijala ovat torstaina ajamassa Kempeleen-kodistaan Parhalahdelle. Eva Maijala, mitä kaikkea alueella on tarkoitus tehdä?
– Siellä kulkee oja läpi alueen. On tarkoitus purkaa kaksi siltaa siitä pois, koska ne ovat menneet ihan lahoksi. Ne eivät ole olleet painekyllästetystä puusta tehtyjä, joten kaikki rakenteetkin ovat menneet niin lahoiksi. Siihen laitetaan nyt rummut ojan kohdalle.