Mainos

Yrit­tä­jän työteho parani, stressi väheni ja lii­ke­vaih­to tup­laan­tui – Tässä se­li­tys!

Elämäntaparemontti ja kotikuntoilun aloittaminen saivat aikaan merkittäviä muutoksia yrittäjän arjessa: Fyysinen kunto parani ja stressi väheni samalla kun yrityksen liikevaihto tuplaantui.

Kuva: Petra Veikkola
Kuva: Petra Veikkola
Kuva: Petra Veikkola

Vielä kesällä 2018 Luovision yrittäjä Marika Ritala-Mäkinen oli väsynyt ja stressaantunut eikä huolehtinut itsestään. Hän teki tilasuunnittelijana 40-50-tuntista työviikkoa, ei harrastanut liikuntaa ja saattoi työpäivän aikana syödä vain keksin ja juoda pannullisen kahvia. Elokuussa 2018 hän väsyi olemaan väsynyt ja päätti tehdä asialle jotain.

Pienillä muutoksilla alkuun

Aluksi Marika otti yhteyttä personal traineriin, jonka avustuksella hän päätti aloittaa elämäntaparemontin. Liikkeelle lähdettiin rauhallisesti, ensin ateria- ja unirytmin korjaamisella: kiireinen yrittäjä alkoi nukkua kunnon yöunia ja syödä 3-4 tunnin välein. Jo pelkästään tämä muutos sai aikaan positiivisia muutoksia jaksamisessa, joka parani entisestään, kun kotona töitä tehnyt yrittäjä hankki erillisen toimistotilan työnteolle. Näin hän sai jaksotettua selkeämmin työ- ja vapaa-ajan, mikä vähensi myös stressiä.

Kotitreenillä näkyviä tuloksia

Lopullinen muutos Marikan fyysisen ja henkisen jaksamisen ja vireystilan kannalta tapahtui, kun hän aloitti kuntoilun. Marika ei halua käydä kuntosalilla, joten hän suorittaa treeninsä kotona tai ulkoilmassa. Välineinä kolmesti viikossa tehtävässä kotitreenissä Marika käyttää kahvakuulia, vastuskuminauhoja sekä käsipainoja ja jumppapalloa.


Kuva: Mirva Kontoniemi
Kuva: Mirva Kontoniemi
Kuva: Mirva Kontoniemi

Kesällä Marika teki viikoittain kävely- ja pyörälenkkejä. Hän on harkinnut myös kuntopyörän tai juoksumaton hankkimista kotiin, jotta aerobinen harjoittelu ei unohtuisi talven pakkasissa. Marika haaveilee myös puolapuista, joita voi hyödyntää treenissä ja kehonhuollossa. Kauniit puolapuut toimivat myös sisustuksessa, mikä on luonnollisesti tilasuunnittelijalle tärkeä asia.

Marika on saavuttanut merkittäviä muutoksia kotitreenillä: lihaskunto on parantunut ja voimatasot ovat kasvaneet, sillä hän jaksaa töissään kantaa painavia tavaroita aiempaa vaivattomammin. Myös ulkoisia muutoksia on tapahtunut, ja Marikan kehonkoostumus on muuttunut huomattavasti. Painosta on lähtenyt noin 5 kg, minkä lisäksi lantiolta ja navan seudulta on lähtenyt peräti 14 cm.

Elämäntaparemontista myös taloudellista hyötyä

Marika kokee elämäntaparemontin vaikuttaneen kokonaisvaltaisesti jaksamiseen ja vireystilaan myös töissä. Verensokeri on pysynyt tasaisena ja energiatasot ovat nousseet raketin lailla. Marika tekee tällä hetkellä aiempaa lyhempää työpäivää, mutta yrityksen liikevaihto on tuplaantunut.

Kuntoilu on lisäksi vahvistanut Marikan sisäistä itseluottamusta ja tuonut rohkeutta myös yrittäjyyteen.  Oleellista elämäntaparemontin onnistumisessa oli tehdä pieniä muutoksia: ensin ruokavalio ja unirytmi kuntoon, minkä jälkeen voi aloittaa kotikuntoilun.

Marika haluaa kannustaa myös muita yrittäjiä huolehtimaan itsestään: liikunnan kautta hän on saavuttanut parempia tuloksia työssään, stressi on vähentynyt ja hän saa lyhyemmässä ajassa enemmän aikaan. Elämäntaparemontti ja liikunta ovat siis tuoneet Marikalle lisää vapaa-aikaa samalla kun yrityksen liikevaihto on kasvanut.