16. ikkuna löytyy Ran­ta­ka­dul­ta

Reinilän talon pihapiirissä tarjotaan nykyisin myös majoituspalveluja matkailijoille Katariinan Kamariksi ristityssä piharakennuksessa. Sunnuntain jouluikkunan koristelusta vastaa Tiina Tuohimaa.
Reinilän talon pihapiirissä tarjotaan nykyisin myös majoituspalveluja matkailijoille Katariinan Kamariksi ristityssä piharakennuksessa. Sunnuntain jouluikkunan koristelusta vastaa Tiina Tuohimaa.
Kuva: VESA JOENSUU

Raahelaiset muistavat hyvin Rantakatu 40:n omistajista edesmenneen kaupunginjohtaja Yrjö Reinilän. Elettiin vuotta 1962, kun Reinilä meni Aino Heinämaan juttusille ja talokaupat syntyivät. Perinpohjaisen remontin jälkeen talosta tuli Reinilän koti, jossa hän asui elämänsä loppuun asti. Hän siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 2010.

Syömäköyhää elämää

Talossa asuivat 1940-1950 -luvuilla rehtori Eino Heinämaa, postineiti Maissi Heineman ja diakonissa Adina Huhtamäki sekä heidän kasvattilapsensa. Saloisissa syntynyt Seija Kaisto oli Heinemanin kasvattilapsi.

Päärakennuksessa jokaisella aikuisella oli oma huone. Päivää rytmittivät yhteiset ateriat.

Talon asukkaat järjestivät usein illanistujaisia. Seuraelämä oli vilkasta. Kun televisiota ei ollut, käytiin kylässä ja järjestettiin ompeluseuroja.

Pihapiirin taloissa asui vuokralaisia. Pakaritupa oli vuokrattu Kerttu Husulle. Hän asui siinä monet vuodet äitinsä ja poikansa kanssa. Pakarituvan päädyssä on ihana holvikellari, jossa säilytettiin Lehtisen tädin tekemää kotijäätelöä. – Sitä oli pakko käydä salaa maistamassa, Seija paljastaa.

Pihan perän hellahuoneessa asui suntiona työskennellyt Martta Keränen ja hänen Mari-äitinsä, joka työskenteli saunottajana rantasaunassa.

Arkirutiineista huolehtivat monet apulaiset. Kotiapulainen laittoi ruuan ja teki päivittäiset siivoukset. Viikkosiivoukseen hän sai apua, samoin pyykinpesuun. Pyykkitupa oli pihan perällä. Pyykit käytiin viruttamassa meressä ympäri vuoden. Talvisin avannon päälle laitettiin lautakoppero pyykkäreiden suojaksi. Pyykit saivat kuivua avoullakolla. Mattilan Pikku-Lassi hakkasi puut.

Käyttövesi nostettiin omasta kaivosta. Jos se kuivui, toi Turpeenoja vettä hevosvetoisella tynnyrillä Jaakopin lähteestä. Omaa saunaa ei ollut ja saunassa käytiin rantasaunassa. Syksyllä ja keväällä tuli ompelija ja valmisti vaatteet mittojen mukaan. Valmiita lastenvaatteita ei ollut saatavilla.

Lapsille Rantakatu ympäristöineen oli täynnä jännitystä ja seikkailua. Lapsia oli paljon.– Liukot, Timoset, Pehkoset, Karit, Seija luettelee naapuriperheitä. Lisäksi Velkaperän lapsia kerääntyi rantatorille pelaamaan pesäpalloa kesäisin. Rantasaunan halkopinot tarjosivat mainioita lymypaikkoja, joihin tenavat piiloutuivat huolimatta siitä, että sinne oli ehdottomasti kielletty menemästä.

Syksyisin rasavillit vekarat kävivät omenavarkaissa Seminaarin puutarhassa.– Nythän tuon tohtii jo tunnustaa, Seija nauraa. Kyllä omassa pihassakin kasvoi omenapuita mutta niiden poimimisessa ei ollut mitään jännää.

– Taskuraha oli tuntematon käsite. Mutta meillä oli hyvää ruokaa ja kaikkea mitä jokapäiväisessä elämässä tarvittiin, Seija pohtii. Elettiin sellaista syömäköyhää elämää.

Talon omistajia

Talon on rakennuttanut kauppias ja valtiopäivämies Henrik Sovelius (1772 – 1817) vuonna 1807. Talon omisti vuodesta 1838 kapteeni Henrik Wichman, vuodesta 1849 maanmittari C. G. Lundqvist, vuodesta 1863 kauppalaivuri Johan Erik Löfberg, vuodesta 1910 Raahen seurakunta, sitten seminaarinjohtaja Väinö Helle ja vuodesta 1927 rehtori Eino Heinämaa.

Kaupunkineuvos Yrjö Reinilä osti talon vuonna 1962. Keväällä 2011 talo vaihtoi jälleen omistajaa.