Kau­pun­ki­suun­nis­tus kutsuu jälleen

Raahen kaupunkikeskustasta voi etsiä kaupungin historiaan liittyviä rasteja ensi viikon keskiviikkoon asti.

Kaupunkilehti Raahelainen ja Saloisten Reipas palauttavat tänä keväänä ohjelmistoon perinteisen kaupunkisuunnistuksen. Kaikki 10 rastia löytyvät Raahen keskustasta, ja ne sopivat hyvin päivälenkiksi tai koululaisten liikuntatuntien aktiviteetiksi. Kulttuurivuoden kunniaksi rastipaikat liittyvät Raahen kaupungin historiaan.

Vihjeet rastien sijainnista julkaistaan tämän lehden lisäksi Raahen Seudun verkossa www.raahenseutu.fi. Rastit pidetään paikallaan viikon ajan keskiviikkoon 27. toukokuuta asti.

Kuvavihje kertoo, minkä rakennuksen pihapiiristä rasti löytyy. Rastit on merkitty perinteisellä suunnistajien oranssi-valkoisella rastilipulla. Rastilipun yhteydestä löytyy joko reikäleimasin tai kirjain, joka merkitään vastauslomakkeelle.

Raahelaisen ulko-oven lokerosta voi noutaa lomakkeen leimaamista varten, tai rastit voi kerätä myös omalle paperille. Oman lomakkeensa palauttaneiden kesken arvomme yllätyspalkintoja. Lomakkeet palautetaan Raahelaisen oven pielessä olevaan valkoiseen postilaatikkoon.

1. Täällä kerrotaan menneestä modernisti. Sukeltamisestakin puhutaan.

2. Tämä 1848 valmistunut rakennus on säilynyt lähes entisellään. Se on omassa lajissaan Suomen vanhin.

3. Vanhaan laivanvarustajasukuun kuulunut, umpipihainen talo on tunnettu monella nimellä. Pihapiiristä löytyy myös kistu eli entisajan putka.

4. Keisari Aleksanteri I majoittui tässä talossa syyskuussa 1819.

5. Tässä talossa on joskus toiminut hotelli. Vanhat raahelaiset tunsivat sen Kivi-Sovion nimellä.

6. Tällä tontilla Bergbomien lahjoitusvaroin rakennetussa talossa kävivät köyhät tytöt koulua.

7. Tämän jugendtalon salissa kaikuivat ennen kokouspuheet ja laulu. Nyt siellä kummittelee fröken Ellen.

8. Tämä elintärkeä paikka perustettiin Raahen kaupungin saamalla noin 100 000 markan lahjoituksella. Summa oli niin iso, että sitä kadehdittiin Oulussa asti.

9. Tällä paikalla on raamatullinen nimi, vaikka ennen siellä pestiin kaupungin pyykit.

10. Tässä rakennuksessa huolehtivat puhtaudestaan ensin semiskat, sitten tietotekulaiset.

Kohteen merkkinä on suunnistuksessa käytettävä oranssi-valkoinen rastilippu, jonka yhteydessä on joko kirjain tai pihtileimasin.

Kuva: JANNE KAIKKONEN
Mainos
Raahen Seudun pelit

Pelaa Raahen Seudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä