Raahen kirjaston näyttelytilan helmikuun taiteilija on Päivi Jaakola. Hänen Mielen voima -näyttelynsä koostuu paristakymmenestä työstä, joista suurin osa on tehty öljyväreillä.
Mukana on myös pari akryyleillä maalattua ja yksi hiilellä ja pastellilla tehty teos.
Jaakola ei ole maalannut kovin kauan. Hän kertoo näyttelyesitteessään aloittaneensa maalaamisen vuoden 2019 helmikuussa. Hän halusi keksiä itselleen tekemistä ja osti paperia, öljyvärit ja pensseleitä.
Ensimmäiset taulunsa hän teki juuri öljyväreillä. Sen jälkeen hän on kokeillut vähän kaikkea, mistä vain lähtee jälki.