Virkistävä Siikajoki -hankkeen ensimmäinen kohde monista on valmistunut. Revonlahdella vietettiin lauantaina 30. lokakuuta uuden, Siikajoen rannassa olevan virkistyspaikan avajaisia nuotiolla paistettujen makkaroiden ja nokipannukahvin höystämänä.
– Revonlahti oli ehdottomasti tällaisen paikan tarpeessa. Varmasti täällä tulee käytyä, totesi makkaraa mutusteleva Esa Sarkkinen.
– Selvästi on kaivattu paikkaa, jossa pääsee vapaasti rantaan. Muualta muuttaneet ovat kyselleet, mistä pääsee joelle. Nyt täältä pääsee, toteaa Revonlahden kotikyläyhdistyksen puheenjohtaja Kaarina Pietilä.
Rumparinrannan läpipääsemätön pusikko on muuttunut hienoksi virkistyspaikaksi ahkerien talkoolaisten ansiosta.