Alun tekniikan opettelun jälkeen lauantainen Raahen liikekeskustan asemakaavatyötä käsittelevä työpaja tuotti paljon ajatuksia, ideoita ja huomioita alueen kehittämisestä.
Koronatilanteen vuoksi työpaja pidettiin etäyhteydellä. Osallistujia oli noin kymmenen. Osallistujista osa ei ollut mukana koko aikaa.
Työpajan aikana aluetta käsiteltiin kolmessa teemassa, jotka olivat Härkätorin alue ja kävelykatu, liikkuminen ja toiminnot alueen sisällä sekä kolmantena kaupat ja palvelut, katutason ja kivijalan arkkitehtuuri.
Esiintymislavaa kaipailtiin takaisin Härkätorille. Puiden suhteen mielipiteet jakautuivat: yhdessä palautteessa todettiin, että suuria puita voisi reilusti kaataa, kun taas toisessa sanottiin, että Härkätorin puut ovat kaupungin keuhkot ja lintujen bongauspaikka keskustassa.