Pitkään jatkuneet pakkaset jäädyttivät merenjäät parhailla paikoilla sellaiseen kuntoon, että pilkkiminen tuli mahdolliseksi.
– Kalassa pysyy. Hyvät on kalaveet, sanoo Varvin edustalle pilkille tullut Markku Oinas.
Perjantaina ennen puoltapäivää saalista ei ole kuitenkaan tullut. Tosin hän ei ole ehtinyt istua aloillaan kuin vasta kymmenisen minuuttia.
Kuulemma, jos kaloja haluaa saada kuvaan, kannattaa kävellä jäätä vielä vähän matkaa seuraavien pilkkijöiden luo.
Oinas on käynyt pilkillä ihan pikkupojasta saakka, mutta tämä on hänen ensimmäinen reissunsa tälle talvelle.